Maslova seisoi liikahtamatta, yhä katsoen häneen.
Nehljudof ei voinut enempää puhua, vaan siirtyi pois verkon luota koettaen hillitä rintaansa vapisuttavia nyyhkytyksiä.
Tirehtöörin apulainen, se sama, joka oli osoittanut Nehljudofin naisosastoon, tuli, nähtävästi uteliaana Nehljudofin asiasta, tänne, ja nähtyään ettei Nehljudof ollutkaan verkon luona, kysyi, miksei hän siis puhunut sen kanssa kuin olisi pitänyt. Nehljudof turisti nenäänsä, ja koettaen pudistaa itsestään pois liikutuksen ja näyttää rauhalliselta, vastasi:
—On mahdotonta puhua verkon kautta, ei mitään kuulu.
—No, voihan käskeä hänet vähäksi ajaksi tännekin.
—Maria Karlovna!—kääntyi hän vartijanaisen puoleen.—Saattakaa Maslova ulkopuolelle.
XLIII.
Hetken kuluttua tuli Maslova syrjäovesta esille. Lähestyen pehmein askelin ihan Nehljudofin luo hän pysähtyi ja katseli häneen silmäkulmiensa alta. Mustat hiukset kiertyivät niinkuin toissakin päivänä kiharoina hänen otsalleen, kasvot olivat sairastavina, turvonneina ja vaaleina, ne olivat hyvännäköiset ja aivan rauhalliset; ainoastaan kiiltomustat, hiukan kierot silmät erityisesti loistivat turvonneiden silmäluomien alta.
—Saatte tässä puhua,—sanoi tirehtöörin apulainen ja väistyi itse syrjään. Nehljudof siirtyi penkin ääreen, joka oli seinän luona.
Maslova katsahti kysyvästi tirehtöörin apulaiseen ja sitten, ikäänkuin kummastuksesta kohauttaen olkapäitään, meni Nehljudofin jäljessä penkille ja istui hänen viereensä, oikaisten hameensa.