—Heti paikalla. Ilmoittakaa hänelle,—kääntyi hän sisääntulleen apulaisensa puoleen:—että mitä olin sanonut, siinä pysyn; jos hän voi, suostun, jollei—saa jäädä.
—Mutta hän ei ole suostuvainen.
—No, jääköön minun puolestani koko asia,—sanoi advokaaatti ja hänen kasvonsa muuttuivat iloisista ja tyytyväisistä äkkiä synkiksi ja vihaisiksi.
—Ja sitten sanotaan, että advokaatit ottavat ilmaiseksi rahoja,—sanoi hän koettaen palauttaa kasvoihinsa entisen miellyttäväisyyden.—Minä vapautin erään varattoman konkurssintekijän aivan väärästä syytöksestä ja nyt ne kaikki tunkisivat tänne. Mutta jokainen semmoinen juttu kysyy tavatonta vaivaa. Jätämmehän mekin, kuten eräs kirjailija sanoo, osan sydänvertamme läkkipulloon.
—No, ja mitä teidän asiaanne tulee, tahi oikeammin asiaan, joka on herättänyt huomiotanne,—jatkoi hän,—niin on se perin huonosti ajettu, mitään hyviä kassatsioniaiheita ei ole olemassa, mutta onhan mahdollista kuitenkin koettaa, ja siinä tarkoituksessa olen pannut kokoon seuraavaa:
Hän otti käteensä täyteen kirjoitetun paperilehden ja nopeasti niellen muutamia muodollisia lauseita, ja toisiin taas pannen erityistä painoa, alkoi lukea: »Kassatsioninalaisten rikosasiain osastoon Senaatissa j.n.e. j.n.e. sinä ja sinä päivänä j.n.e. valitus. Päätöksellään siltä ja siltä päivältä on se ja se oikeus katsonut sen ja sen Maslovan syylliseksi kauppias Smelkofin tappamiseen myrkyttämisellä, ja perustuen Rikoslain 1454 §:ään tuominnut pakkotöihin» j.n.e.
Hän pysähtyi; huolimatta pitkällisestä tottumuksesta hän nähtävästi suurella mielihyvällä kuuli omaa kyhäelmäänsä. »Tämä tuomio näyttää olevan niin tärkeiden oikeudenkäyntiä koskevain väärinkäytösten ja virheiden tuote»,—jatkoi hän painavasti, »että sen kumoaminen esiintyy välttämättömänä. Ensiksikin: Smelkofin sisälmyksien tutkimista koskevien asiakirjain lukeminen tuli puheenjohtajan kautta oikeuden käynnin aikana keskeytetyksi jo heti sen alkaessa»—se on ensiksikin.
—Mutta syyttäjähän se vaati lukemista,—sanoi Nehljudof ihmetellen.
—Yhdentekevä, olisihan puolustaja voinut vaatia samaa.
—Mutta koko lukeminen olisi ollut kokonaan tarpeetonta.