—Mutta minä sanon: et tee,—sanoi Maslova ja rupesi ääneensä nauramaan.
—Katjusha!—alkoi Nehljudof tarttuen hänen käteensä.
—Mene luotani. Minä olen vanki, mutta sinä ruhtinas, eikä sinulla ole mitään täällä tekemistä,—huusi Maslova vihasta säihkyen ja tempasi pois kätensä.
—Sinä tahdot minun kauttani pelastua,—jatkoi hän koettaen pian saada sanotuksi kaikki mitä hänen sydämmeensä oli noussut,—sinä olet nauttinut minusta tässä elämässä, ja minun kauttani tahtoisit pelastua vielä tulevassakin! Sinä inhoitat minua, sinun silmälasisi ja koko sinun inhoittava rasvanaamasi. Mene pois!—huusi hän hypähtäen tarmokkaalla liikkeellä pystyyn.
Vartija lähestyi heitä.
—Mitäs nyt rähiset. Saakos noin…
—Ei, ei, minä pyydän antakaa olla,—sanoi Nehljudof.
—Se muuten unohtaa missä ollaan,—sanoi vartija.
—Ei, ei, älkäähän huoliko, odottakaa,—sanoi Nehljudof.
Vartija meni taas ikkunan luo.