Maslova nousi.
—Te olette nyt kiihoittunut. Jos suinkin mahdollista tulen minä huomenna. Ajatelkaa te sillä välin asiata,—sanoi Nehljudof.
Maslova ei vastannut mitään ja katsomatta häneen läksi vartijan jälessä pois.
—No kyllä nyt pääset hyville päiville,—sanoi Korabljova Maslovalle kun tämä palasi koppiin.—Kylläpä näkyy olevan aikalailla sinuun pikiintynyt; tao nyt niin kauvan kuin rauta on kuumana. Kyllä hän sinut täältä lunastaa. Rikkaille on kaikki mahdollista.
—Se on kuin nakutettu,—puhui ratavahti laulavalla äänellänsä.—Köyhällä ei olisi yölläkään aikaa, mutta rikas sen kun sai päähänsä, kohta kaikki laittaa tahtonsa mukaan. Oli siellä meilläkin mokoma pohatta, niin arvatkaas mitä teki…
—No muistitkos puhua minun asiastani?—kysyi vanha eukko.
Mutta Maslova ei vastannut tovereillensa mitään, vaan heittäysi lavitsalle ja tuijottaen nurkkaan makasi näin iltaan asti. Hänessä tapahtui tuskallinen työ. Se mitä Nehljudof oli hänelle sanonut, oli tuonut hänet siihen maailmaan, jossa hän kärsi ja josta hän oli tullut pois, käsittämättä sitä ja inhoten sitä. Nyt oli hänen käsistään mennyt se unhotus, jossa hän eli, mutta elää selvästi muistamalla entisyyttä oli liian tuskallista. Iltasella hän jälleen osti viinaa ja joi itsensä toveriensa kanssa humalaan.
XLIX.
»Vai sitäkö se olikin», ajatteli Nehljudof tullessaan vankilasta ja nyt vasta hän täydellisesti käsitti rikoksellisuutensa. Jos hän ei olisi koettanut sovittaa, lunastaa itseään vapaaksi omasta teostaan, ei hän olisi koskaan saanut tuntea sen koko rikoksellisuutta; vielä enemmän,—Katjushakaan ei olisi tuntenut koko sitä onnettomuutta, mihin hän oli saatettu. Ainoastaan nyt oli kaikki tullut päivän valoon, kaikessa kauheudessaan. Vasta nyt hän näki, mitä hän oli tehnyt tämän naisen sielun kanssa, ja vasta nyt tämä nainen saattoi nähdä ja ymmärtää mitä oli hänelle tehty. Ennen oli Nehljudof ainoastaan leikkinyt ja ihastellut omaa itseänsä, omaa katumustansa, nyt häntä vaan hirvitti. Hylätä Katjushaa ei hän nyt tuntenut voivansa, mutta ei myöskään voinut kuvailla mielessänsä mitä heidän suhteestansa syntyisi.
Ulos tullessa lähestyi Nehljudofia vartija, jolla oli kunniamerkkejä rinnassa, ja joka vastenmielisellä, imartelevalla katseella antoi salaa hänelle paperilapun.