—Mutta onhan ruumiillinen rangaistus poistettu?
—Se ei koske oikeutensa-menettäneitä. Näitä käy raipoilla rankaiseminen.
Nehljudof muisti nyt kaikki, mitä oli eilen nähnyt odotellessaan etehisessä, ja ymmärsi että tätä rangaistusta pantiin täytäntöön juuri siihen aikaan kuin hän oli odotellut, ja häneen tuli tavattomalla voimalla taaskin se uteliaisuuden, surun ja neuvottomuuden sekainen tunne, yhdessä siveellisen, melkein fyysilliseksi muuttuvan kuvotuksen kanssa, joka tosin ennenkin, vaan ei koskaan semmoisella voimalla ollut häntä vallannut.
Kuuntelematta tirehtöörin apulaista ja katsomatta ympärilleen hän kiireesti laittautui pois käytävistä ja meni konttoriin. Tirehtööri oli eteisessä. Hän oli muiden toimien tähden unohtanut kutsua esille Bogoduhofskajaa, ja muisti asian vasta Nehljudofin tullessa konttoriin.
—Lähetän heti noutamaan häntä, istukaahan niin kauvan,—sanoi hän.
LIV.
Konttorina oli kaksi huonetta. Ensimäisessä oli suuri, rappeutunut uuni ja kaksi likaista ikkunaa; nurkassa seisoi musta mittapuu vankien pituuden mittaamista varten, toisessa nurkassa riippui,— kidutuspaikoissa tavallinen esine, suuri Kristuksen kuva. Tässä ensimäisessä huoneessa seisoskeli muutamia vartijoita. Toisessa huoneessa istui pitkin seiniä eri ryhmissä, tai parittain, noin kaksikymmentä henkeä miehiä ja naisia jutellen hiljaa keskenänsä. Ikkunan luona oli kirjoituspöytä.
Tirehtööri istui kirjoituspöydän ääreen ja tarjosi Nehljudofille vieressä olevan tuolin. Nehljudof istui ja alkoi tarkastella huoneessa olijoita.
Ennen muita herätti hänen huomionsa nuori, miellyttävän näköinen mies lyhyessä takissa. Hän seisoi vanhahkon, mustakulmaisen naisen edessä puhuen tälle jotakin kiihkeästi ja käsillään osoitellen. Vieressä istui vanha mies sinisillä lasisilmillä ja liikahtamatta kuunteli ja piteli kädestä nuorta vankipuvussa olevaa naista, joka kertoi hänelle jotakin. Reaalikoululainen poika katseli silmiänsä räpäyttämättä pelokkaana vanhukseen. Heidän läheisyydessänsä, nurkassa, istui rakastunut pari: nainen oli lyhyttukkainen, kasvot tarmokkaat, vaaleaverinen, hyvännäköinen, aivan nuori tyttö muodikkaassa puvussa; miehellä oli hienot kasvonpiirteet ja lainehtiva tukka, hän oli kaunis nuorukainen, puettu guttaperkka-nuttuun. He istuivat nurkassa kuiskutellen keskenään, nähtävästi aivan tainnoksissa rakkaudesta. Lähimpänä pöytää istui harmaapäinen mustapukuinen nainen, arvattavasti äiti: hän tuijotti keuhkotautisen näköiseen nuorukaiseen, jolla oli samallainen nuttu; hän tahtoi jotakin sanoa, vaan ei voinut kyynelien tähden: tuskin oli alkanut niin jo piti pysähtyä. Nuorukainen hypisteli käsissään paperipalasta ja nähtävästi tietämättä mitä tehdä vihasena taitteli ja rutisteli sitä. Heidän vieressänsä istui täyteläs, punaposkinen, kaunis tyttö, mykevästi ulkonevilla silmillä, harmaassa puvussa ja peleriinissä. Hän istui itkevän äidin vieressä ja silitteli tätä hellästi olalle. Kaikki oli kaunista tässä tytössä: suuret valkoiset kädet, tuuhea, lyhyeksi leikattu tukka ja voimakas nenä ja huulet, mutta kauniinta oli hänen kasvoissansa nuo tumman ruskeat leppeästi katsovat, hyväluontoiset ja rehelliset silmät. Hänen kauniit silmänsä irtaantuivat äidin kasvoista sillä hetkellä kuin Nehljudof astui sisään, ja heidän katseensa tapasivat toisensa. Mutta tyttö kääntyi paikalla pois ja alkoi jotain puhua äidille. Rakastuneen parin läheisyydessä istui musta, pörhötukkainen ja synkännäköinen mies vihasesti puhuen jotain parrattomalle käymävieraalle, joka muistutti Skoptsien lahkokuntaan kuuluvia.
Nehljudof istui tirehtöörin viereen ja vaipui suurella uteliaisuudella katsomaan ympärilleen.