—Qu'lles s'amusent et que le bon Dieu les bénisse.
—Ahaa, Nehljudof, hyvää päivää. Eipä ole pitkään aikaan teitä näkynyt,—tervehti hän Nehljudofia.—Allez presenter vos devoirs à Madame. Kortshaginit ovat myöskin täällä. Et Nadine Bukshevden. Toutes les jolies femmes de la ville, sanoi hän hiukan kohottaen ja asettaen sotilaalliset olkapäänsä sinellin alle, jota hänelle tarjosi hänen oma kultakalunoilla varustettu, mainio lakeijansa.—Au revoir, mon cher.—Hän kätteli vielä kerran Maslennikofia.
—No, käykäämmepä ylös, olen hyvin iloinen,—puhui Maslennikof haltioissaan, ottaen Nehljudofia käsikynkästä ja lihavuudestansa huolimatta nopeasti vieden häntä ylös. Maslennikof oli erittäin iloisessa mielentilassa, jonka oli synnyttänyt ylhäisen henkilön hänelle osoittama huomio. Kaikki tämmöinen huomaaminen saattoi Maslennikofin semmoiseen riemuun, johon joutuu sävyisä koiranen, kun isäntä sitä silittää ja ruoputtaa ja raapii korvien takaa. Se heiluttaa häntäänsä, lyyhistyy kokoon, kiemurtelee, painaa alas korvansa ja piirtelee hurjia ympyröitä. Samaan oli valmis Maslennikofkin. Hän ei huomannut Nehljudofin kasvojen totisuutta, ei kuunnellut häntä, vaan kiskoi vastustamattomasti vierashuoneeseen, niin että oli mahdoton kieltäytyä, piti vaan tulla mukana.
—Asiasta voimme puhua sitten, teen kaikki mitä tahdot,—sanoi Maslennikof kulkiessaan Nehljudofin kanssa salin läpi.—Ilmoittakaa kenraalinnalle, että ruhtinas Nehljudof,—sanoi hän ohimennen lakeijalle. Lakeija harppasi heidän ohitsensa eteenpäin.—Vous n'avez qu'à ordonner. Mutta vaimoani on sinun välttämättä tapaaminen. Ilmankin jouduin välikäteen kun en viime kerralla tuonut sinua.
Lakeija oli jo ehtinyt ilmoittaa Nehljudofin tulon heidän astuessaan vierashuoneeseen, ja Anna Ignatjevna, varakuvernöörska, kenraalinna, kuten hän itseänsä nimitti, kumartui hymystä loistaen Nehljudofia kohden hattujen ja päiden takaa, jotka ympäröivät häntä sohvan luona. Vierashuoneen toisessa päässä, teepöydän ääressä, istui rouvia ja seisoi sekä sotilas- että siviiliherroja, ja kuului herkeämätön mies- ja naisäänten porina.
—Enfin! Miksi ette tahdo meistä mitään tietää? Millä olemme teitä loukanneet?
Näillä sanoilla, joiden oli ilmaiseminen hänen ja Nehljudofin välistä aivan olematonta tuttavallisuutta, vastaanotti Anna Ignatjevna sisääntullutta.
—Tunnetteko toisianne? Oletteko tuttuja?—Rouva Belafskaja, Mihail
Ivanovitsh Tshernof.—Istukaahan lähemmäksi.
—Missi, venez donc à notre tuble, on vous apportera votre thé … ja … kääntyi hän Missin kanssa puhuneen upseerin puoleen, nähtävästi unohtaen hänen nimensä,—olkaa hyvä, tulkaa tänne. Suvaitsetteko teetä ruhtinas?
—En ikinä voi myöntää, tyttö ei voinut olla häneen rakastunut.