—Tuskinpa ennätän,—vastasi Nehljudof kuivasti, koettaen osoittaa ettei ollut huomannut toisen punastumista.
Missi rypisti vihasesti otsaansa kohautti olkapäitään ja kääntyi komean upseerin puoleen, joka sukkelasti, otti hänen käsistään tyhjän kupin ja kalistellen sapelillansa nojatuoleihin miehekkäästi vei sen toiselle pöydälle.
—Teidänkin on välttämättä uhraaminen jotakin turvakodin hyväksi.
—Minäpä en kieltäydykään mutta aijon lykätä koko anteliaisuuteni arpajais-iltaan. Siellä sitten esiydyn koko loistossani.
—No, saadaanpa nähdä,—kuului ilmeisesti teeskennelty naurun ääni.
Vastaanottopäivä onnistui loistavasti ja Anna Ignatjevna oli haltioissaan.
—Minulle on Mika kertonut että työskentelette vankiloissa. Minä voin hyvin ymmärtää sitä.—puhui hän Nehljudofille.—Mikalla (se oli hänen lihava miehensä, Maslennikof) voi olla mitä muita puutteellisuuksia tahansa, mutta tiedätte miten hyväluontoinen hän on. Kaikki nuo onnettomat vangit ovat hänen lapsiansa. Hän ei voi pitää heitä muuna. Il est' d'une bonté…
Hän keskeytti lauseensa kun ei voinut löytää sanoja, jotka olisivat ilmaisseet sen miehen bonté, jonka käskystä ihmisiä piestiin, ja kääntyi samassa hymyillen sisääntulevan vanhan, ryppyisen rouvan puoleen gredliinisissä nauhasissa.
Puheltuansa niin paljon kuin oli tarpeellista ja niin joutavia asioita kuin sopivaisuuden sääntöjen mukaan myöskin oli tarpeellista, nousi Nehljudof ja tuli Maslennikofin luo.
—No, teeppä hyvin, voisitko nyt kuulla minun asiani.