—Vai niin! Mitä se olikaan? Mennään tänne?
He menivät pieneen japanilaiseen kabinettiin ja istuivat ikkunan ääreen.
LVIII.
—Ja nyt, je suis à vous. Haluatko polttaa? Mutta maltahan, kun emme tässä vaan tärvelisi,—sanoi hän ja toi tuhka-astian.—No, annappas kuulua.
—Minulla on sinulle kaksikin asiaa.
—Vai niinkö.
Maslennikofin kasvot menivät kuiviksi ja haluttomiksi. Kaikki jäljet sen koirasen riemusta, jota isäntä oli korvain taa ruoputellut, katosivat kokonaan. Vierashuoneesta kuului ääniä tänne. Yksi naisääni puhui: jamais, jamais je ne croirai, ja toisesta päästä kuului miesääni, joka jotakin kertoi ja toistamistaan toisti: la comtesse Voronzoff ja Victor Apraksine. Kolmannelta haaralta kuului puhe ja nauru yhtenä porinana. Maslennikof kuulosteli mitä vierashuoneessa tapahtui yhtaikaa kuunnellen myöskin Nehljudofia.
—Minun olisi taas puhuttava siitä naisesta.
—Niin, siitä syyttömästi tuomitusta. Kyllä, kyllä.
—Pyytäisin, että hän siirrettäisiin palvelijaksi sairashuoneeseen.
Minulle sanottiin että se kävisi päinsä.