—Kun tulimme hänen huoneeseensa, aijoin minä lähteä pois, mutta hän löi minua päähän ja särki kampani. Minä suutuin ja tahdoin lähteä koko talosta. Silloin hän otti sormestaan sormuksen ja lahjoitti sen minulle, etten vaan olisi lähtenyt,—sanoi Maslova.
Yleisen syyttäjän apulainen kohosi jälleen istuimellaan ja yhä samalla teeskennellyn viattomalla tavalla pyysi saada tehdä vieläkin muutamia kysymyksiä, ja luvan saatuaan ja päätään kallistaen kirjaillun kauluksensa yli, kysyi:
—Tahtoisin tietää, kuinka kauan syytetty oli kauppias Smelkofin huoneessa.
Taas tuli Maslovaan pelko, ja levottomasti katsahtaen syyttäjän apulaisesta puheenjohtajaan, hän sanoi kiireisesti:
—En muista kuinka kauan.
—Muistaako syytetty käyneensä missään muualla hotellissa, sittenkuin oli tullut kauppias Smelkofin huoneesta.
Maslova jäi miettimään.
—Viereisessä tyhjässä huoneessa kävin,—sanoi hän.
—Missä tarkoituksessa siellä kävitte?—kysyi syyttäjän apulainen huomaamattansa kääntyen jo suoraan Maslovan puoleen.
—Järjestääkseni pukuani ja odotellakseni ajuria.