—Olen sanonut kaikki,—vastasi Maslova huoaten ja istui.
Tämän jälkeen puheenjohtaja kirjoitti jotain paperiinsa, ja otettuaan huomioon vasemmalla puolella istuvan jäsenen kuiskauksen, ilmoitti istunnon keskeytyvän 10 minuutiksi, nousi nopeasti ja läksi ulos salista. Puheenjohtajan ja vasemmalla puolella istuvan jäsenen keskinäinen kuiskutus oli koskenut sitä seikkaa, että tämä jäsen oli tuntenut vatsanipistyksiä ja halusi sen johdosta suorittaa pienen hieronnan ja juoda tippoja. Tämän hän ilmoitti puheenjohtajalle, ja hänen pyynnöstään nyt tehtiinkin keskeytys.
Tuomarien jälkeen nousivat valamiehet, asianajajat, todistajat, ja, tuntien mielihyvää osaksi jo suoritetun tärkeän tehtävän johdosta, rupesivat käyskentelemään sinne tänne.
Nehljudof tuli valamiesten huoneeseen ja istahti ikkunan ääreen.
XII.
Niin, se oli siis todellakin Katjusha.
Nehljudofin suhteet Katjushaan olivat tämmöiset.
Ensi kerran Nehljudof näki Katjushan silloin, kuin hän kolmatta vuotta yliopistossa ollessaan, valmistellen väitöskirjaansa maanomistuksesta, vietti kesää tätiensä luona. Tavallisesti hän oli kesää äitinsä ja sisarensa kanssa äidin omistamalla suurella maatilalla Moskovan lähellä. Mutta tänä vuonna oli sisar mennyt naimisiin, ja äiti matkustanut ulkomaille kylpemään. Ja kun Nehljudofin oli kirjoittaminen väitöskirjaansa, päätti hän asettua kesäksi tätiensä luo. Heidän luonansa, heikäläisessä erämaassa, oli hiljaista elää, eikä ollut tietoa huvituksista; tädit päälliseksi rakastivat hellästi veljenpoikaansa ja perillistään, ja hänkin puolestaan rakasti heitä, rakasti heidän elämänsä vanhanaikaisuutta ja yksinkertaisuutta.
Tänä kesänä täällä tätien luona eli Nehljudof siinä ylevän innostuksen kehityskaudessa, jolloin nuorukainen ensi kerran, ei syrjäisestä vaikutuksesta, vaan omin päinsä tuntee elämän koko ihanuuden ja tärkeyden, ja sen tehtävän koko merkityksen, joka siinä on ihmisellä edessään, näkee mahdolliseksi sekä oman että koko maailman loppumattoman täydellisentymisen, ja antautuu tähän täydellisentymiseen ei ainoastaan toivoen, vaan varmaan tietäen kerran saavuttavansa sen täydellisyyden, jota mielessään kuvailee. Tänä vuonna, vielä yliopistossa ollessaan, hän luki Spencerin yhteiskuntaopin ja Spencerin mielipiteet maanomistuksesta tekivät häneen suuren vaikutuksen, erittäinkin siksi, että hän itse oli suurviljelystä harjoittavan maatilan perillinen. Hänen isänsä ei ollut rikas, vaan hänen äitinsä oli myötäjäisinä saanut 10 tuhatta desjatinaa maata. Ensi kerran hän silloin ymmärsi yksityisen maanomistuksen koko julmuuden ja vääryyden, ja ollen niitä ihmisiä, joille uhrautuminen jonkun siveellisen tarkoituksen nimessä tuottaa suurinta henkistä nautintoa, hän päätti olla käyttämättä hyväkseen omistusoikeuttaan maahan ja antoikin silloin isänperintönä saamansa maan talonpojille. Tästä aineesta hän nyt kirjoitti yliopistossa.
Hänen elämänsä oli tähän aikaan muodostunut tätien luona tämmöiseksi: hän nousi hyvin varhain, joskus 3 aikaan aamulla, ja meni ennen auringon nousua uimaan jokeen vuoren alla; toisinaan ei ollut vielä aamusumukaan häipynyt ja palatessa huuru vielä helkkyi ruohossa ja kukkasissa. Joskus aamusin, kahvin juotuansa, hän istahti kirjoittamaan väitöskirjaansa tai lukemaan tarpeellisia lähdeteoksia, mutta sattui myöskin usein, että hän lukemisen ja kirjoittamisen asemesta jälleen läksi kotoa ja harhaili pitkin metsiä ja ahoja. Ennen päivällistä hän nukahti johonkin puutarhan pimentoon, sitten päivällisillä hän huvitti ja nauratti iloisuudellaan tätejä, sitten teki ratsastus- tai veneretkiä ja illalla jälleen luki tai istui tätien kanssa pasianssia panemassa. Usein öisin, erittäinkin kuutamon aikana, hän ei voinut nukkua vaan siksi, että tunsi liian valtavasti uhkuvaa elämäniloa, ja unen asemesta, joskus aamun valkenemiseen saakka, käyskenteli puutarhassa mietiskellen ja haaveksien.