—Enhän saattanut ajatellakaan,—sanoi Nehljudof.

—Siinäpä se, ette ajatellakaan.

—Se täytyy saada korjatuksi,—sanoi Nehljudof.

—Ei kuulu mitään,—kyllä se nyt jo pysyy.

Nehljudof katsahti syytettyihin. Siellä ne istuivat nuo samat, joiden kohtalo oli ratkaistu, istuivat yhä vaan liikkumattomina aitauksensa takana sotamiesten edessä. Maslova hymyili jollekin asialle. Ja Nehljudofin sydämmessä liikahti huono tunne. Tätä ennen hän, pitäen mahdollisena Maslovan vapauttamista ja jäämistä kaupunkiin, oli kahden vaiheilla mille kannalle asettua hänen suhteensa ja oikea suhtautuminen häneen tuntui vaikealta.—Mutta kuritushuone ja Siperia olisivat kerrassaan tehneet lopun kaikista suhteista häneen.—Kituva lintu herkeisi räpyttelemästä metsästyslaukussa ja muistuttamasta itseänsä.

XXIV.

Pietari Gerasimovitshin otaksuminen oli oikea.

Palattuaan neuvoshuoneesta otti puheenjohtaja paperin ja luki:

»Vuonna 188' 28 päivänä Huhtikuuta on Piirioikeus Hänen Keisarillisen Majesteettinsa asetuksen mukaisesti rikososastonsa kautta, perustuen herrain valamiesten tekemään päätökseen, rikoslain 771 §:n 3:nen kohdan, 776 §:n 3:nen kohdan ja 777 §:n nojalla tuominnut: 33 vuotiaan talonpojan Simon Kartinkinin, 27 vuotiaan kaupunkilaisnaisen Katarina Maslovan paitsi kansalaisoikeuksiensa menettämistä, lähetettäväksi pakkotöihin: Kartinkinin 8:ksi vuodeksi, ja Maslovan 4:ksi vuodeksi, sekä molemmat kärsimään rikoslain 25 §:ssä mainittuja seurauksia; 43 vuotiaan kaupunkilaisnaisen Jefimia Botshkovan, paitsi kaikkein erityisten persoonallisten ja kansalaisoikeuksien ja etujen menettämistä, suljettavaksi vankilaan 3 vuoden ajaksi ja kärsimään rikoslain 48 §:ssä mainittuja seurauksia.—Oikeuskulut tästä jutusta ovat syytettyjen tasan keskenään suoritettavat ja varattomuuden tapauksessa pantavat kruunun laskuun.

Tähän juttuun kuuluvat todiste-esineet ovat myytävät, sormus jätettävä takasin, lääkepullot hävitettävät.