»Kunpa saisi paperosseja ja saisi vetäistä savun», ajatteli hän, ja hänen kaikki ajatuksensa keskittyivät tähän polttamisen haluun. Hänellä oli niin kova halu, että hän ahnaasti siemaili ilmaa, kun siinä tuntui vähänkin tupakinhajua, jota tuli käytävään työhuoneen ovesta. Mutta hänen oli vielä kauvan odottaminen, koska sihteeri, jonka asiana oli päästää vangit, unohti syytetyt ja alkoi keskustelun jopa väittelynkin kielletyn artikkelin johdosta erään asianajajan kanssa.
Vihdoin 5:n aikaan hän päästettiin, ja saattosotamiehet—nishninowgorodilainen ja tshuvassi—veivät hänet oikeudesta takapihan kautta. Vielä eteisessä hän antoi heille 20 kopekkaa pyytäen ostamaan kaksi korvapuustia ja paperosseja. Tshuvassi rupesi nauramaan, otti rahat ja sanoi: «Olkoon menneeksi, ostetaan»,—ja todellakin rehellisesti osti sekä paperossit että korvapuustit ja antoi vielä takasinkin. Tiellä ei saanut polttaa, niin että Maslova saapui vankilan eteen tyydyttämättä polttamisen haluansa. Silloin kun hän saatettiin vankilan ovien luo, tuotiin rautatieasemalta noin sata vankia. Portaissa hän sattui yhteen näiden kanssa.
Vangit—partasuita, parrattomia, vanhoja, nuoria, venäläisiä, muukalaisia,—muutamilla pää puoleksi raakattuna, kolistellen jalkarautojansa, täyttivät eteishuoneen tomulla, jalkojen kopinalla ja väkevällä hienhajulla. Kulkiessaan Maslovan ohitse vangit kaikki katselivat häntä ja muutamat tulivat hänen luoksensa nykimään häntä.
—Katos sitä tyttöä vaan, ai-ai kun olet pulska,—sanoi joku näistä.—Muistas minua, kun tavataan, pani toinen silmää iskien. Yksi, musta, niska siniseksi ajeltuna ja viikset ajelluilla kasvoilla, sotkeutuen jalkarautoihinsa ja rämistäen niitä, hypähti Maslovan luokse ja kapsahti kaulaan.
—Vai ei kelvannut? Jopa olisi aika heittää keikailemiset!—huudahti hän hampaat irvessä ja silmät kiiltävinä, kun Maslova tuuppasi hänet luotaan.
—Mitäs sinä perhanan poika siinä teet?—kiljasi tirehtöörin apulainen, tullen takaapäin.
Vanki kyyristyi kokoon ja livahti kiireesti pois. Mutta apulainen ärjäsi
Maslovalle:
—Mitä sinä täällä?
Maslova tahtoi sanoa, että hänet oli tuotu oikeudesta, mutta oli niin väsyksissä, ettei viitsinyt puhua.
—Oikeudesta, herra päällysmies,—sanoi vanhempi saattosotamiehistä tullen esille ohikulkevien joukosta ja tehden kunniaa.