Poikanen tuli myöskin eukon perästä ja silmät selällään, ylähuuli eteenpäin töröttävänä tuijotti korvapuusteihin, jotka Maslova oli tuonut. Nähtyään kaikki nuo osaaottavat kasvot kaiken sen perästä mitä hänelle oli tapahtunut, Maslovaa rupesi itkettämään ja hänen huulensa värähtelivät. Vaan hän koetti pidättää ja onnistuikin pidättää niin kauvan kuin ei eukko ja poika vielä olleet tulleet. Nyt, kuultuansa tuon hyväntahtoisen, säälivän äänen eukon suusta ja erittäin kohdattuaan poikasen silmät, kun tämä siirsi katseensa korvapuusteista häneen, ei hän enää voinut hillitä itseänsä. Koko hänen kasvonsa alkoivat vavahdella ja hän purskahti itkuun.
—Sanoinhan minä sinulle: sinun on hankittava itsellesi oikea puolustaja,—sanoi Korabljova.—No? Siperiaanko siis?—kysyi hän.
—Maslova aikoi vastata, vaan ei voinut, ja nyyhkyttäen kaivoi esiin korvapuusteista paperossilaatikon, jonka kannella oli punaposkisen naisen kuva, hiukset hyvin korkealle kammattuina, kolmikulman muotoinen avaus rinnassa, sekä antoi sen Korabljovalle. Korabljova tarkasteli kuvaa, pudisti paheksivasti päätänsä erittäin sen johdosta, että Maslova näin hukkasi rahoja, otti yhden paperossin, sytytti sen lampusta, veti itse ensin savun ja antoi sitten Maslovalle. Maslova, yhä vaan itkien, alkoi ahnaasti kerta toisensa perästä vetää sisäänsä ja puhaltaa ulos tupakinsavua.
—Siperiaan,—sai hän nyyhkytyksiltä vihdoin sanotuksi.
—Eivätpä pelkää Jumalata, ihmissyöjät, kirotut verenjuojat, sanoi
Korabljova.—Syyttömästi ovat tytön tuominneet.
Samassa räjähti ikkunalta sinne jääneiden naisten nauru. Pikku tyttö nauroi myöskin ja hänen hieno lapsenäänensä sekaantui aikaisten käheään naurun vikinään.—Joku vanki oli pihalla tekaissut semmoista, mikä näin vaikutti uloskatsojiin.
—Ah sinä, raakattu koiras! Ettes häpee,—puhui punatukkainen ja koko lihava ruumiinsa lerpallaan, painautuen kasvoillansa ristikkoon, huusi ulos järjettömän siivottomia sanoja.
—Mitäs siellä kaakatat senkin retkale!—sanoi Korabljova puistaen päätänsä punatukkaiselle, ja kääntyen sitten jälleen Maslovaan päin.—Kuinka moneksi vuotta?
—Neljäksi,—sanoi Maslova, ja kyyneleitä tulvasi niin runsaasti hänen silmistään, että yksi sattui paperossiin.
Maslova rutisti sen vihasesti kokoon, viskasi pois ja otti toisen.