—Ottaisko lasin,—sanoi hän Korabljovalle pyyhkien paidan hihalla kyyneleitänsä ja vaan silloin tällöin enää nyyhkyttäen.
—Mitäs, olkoon menneeksi,—sanoi Korabljova.
XXXII.
Maslova kaivoi rahat esille, niinikään korvapuustin sisästä, ja antoi Korabljovalle kupongin. Korabljova otti kupongin, katsahti siihen ja, vaikkei osannutkaan lukea, uskoi mitä kaikkitietävä Horoshafka sanoi, että paperi oli arvoltaan 2 ruplaa 50 kopekkaa, ja kiipesi venttiilin lokerosta ottamaan sinne piilotettua viinapulloa. Tämän nähtyänsä menivät kaikki ne naiset, jotka eivät olleet heidän lavitsanaapureitansa, paikoilleen. Maslova sillä välin puisti tomun huivistansa ja mekostaan, nousi lavitsalle istumaan ja alkoi syödä korvapuustia.
—Minä koetin pitää sinulle teetä, mutta se on sittenkin jäähtynyt,—sanoi Fedosja noutaen hyllyltä jalkariepuun käärityn läkkisen teekannun ja ruukun.
Juoma oli ihan kylmää ja maistui enemmän läkiltä kuin teeltä, mutta
Maslova täytti ruukun ja alkoi särpiä korvapuustin palojen väliin.
—Siinä on sinullekin,—huusi hän lohkaisten palan korvapuustista ja antaen sen pojalle, joka katseli hänen suuhunsa.
Korabljova tuli nyt esiin viinapullon ja ruukun kanssa. Maslova tarjosi Korabljovalle ja Horoshafkalle. Nämät kolme vankia muodostivat kopin ylimystön, koska heillä oli rahoja ja he tasasivat kaikki keskenänsä.
Jonkun hetken kuluttua Maslova elpyi ja alkoi sukkelasti kertoa oikeudesta, matkien syyttäjää ja kaikkea sitä, mikä häntä oli siellä erittäin kummastuttanut. Kummastuttanut oli häntä erittäinkin se huomio, että miehet kaikkialla missä hän vaan liikkui, juoksivat hänen perässänsä. Oikeudessa kaikki olivat häntä katsoneet,—kertoi hän,—ja kävivät tahallaan yhtämittaa vankien huoneessa.
—Saattomies itsekin sanoi: »sinua ne vaan käyvät katsomassa.« On tulevinaan muka jotain tärkeätä paperia hakemaan, missä,—missä, ja minä näen ihan selvästi, ettei hän hae mitään paperia, vaan ahmii silmillänsä minua,—puhui Maslova hymyillen ja ikäänkuin kummissaan heilutellen päätänsä.—On ne nekin taiteilijoita.