—Vai niin! Mutta jos se ei ole teille vastenmielistä, niin selittäkää minulle aiheenne. Niitä en minä ymmärrä.
—Aiheet ovat ne, että tämä nainen … että hänen ensimäinen askeleensa huonolla tiellä…—Nehljudof kiukustui itseensä, kun ei löytänyt sopivia sanoja.—Aiheet ovat ne, että minä olen syyllinen, mutta hän on rangaistu.
—Jos hän on rangaistu, niin varmaan ei hänkään ole viaton.
—Hän on aivan syytön.
—Ja Nehljudof kertoi tarpeettoman kiihkoisesti jutun kokonaisuudessaan.
—Niin, tuomari on tehnyt virheen ja siitä on seurannut valamiesten päätöksen perusteettomuus. Mutta sitävastenhan on olemassa senaatti.
—Senaatti hylkäsi valituksen.
—Jos senaatti on hylännyt, niin arvattavasti ei ollut riittäviä aiheita kassatsiooniin,—sanoi Ignatij Nikiforovitsh, nähtävästi täydellisesti omistaen sen tunnetun ajatuskannan, jonka mukaan totuus on lainkäyttämisen tuote.—Senaatti ei voi kajota jutun aineelliseen puoleen. Mutta jos virhe on todellakin olemassa oikeudenpäätöksessä, niin on anomus tehtävä Keisarilliselle Majesteetille.
—Se on tehty, vaan ei ole mitään toiveita onnistumisesta. Kysymys tehdään ministeristölle, ministeristö vaatii senaatin lausuntoa, ja senaatti toistaa päätöksensä. Ja kuten tavallista, syytön tulee rangaistuksi.
—Ensiksikin ministeristö ei tule vaatimaan senaatin lausuntoa,—sanoi Ignatij Nikiforovitsh suu alentuvassa hymyssä:—vaan vaatii käsiinsä alioikeuden pöytäkirjat ja, jos virhe huomataan tapahtuneeksi, antaa asianmukaisen ratkaisun; toiseksi, syyttömät eivät tule koskaan, tai aniharvoissa poikkeustapauksissa, rangaistuiksi. Rangaistuiksi tulevat syylliset,—puhui kiirehtimättä Ignatij Nikiforovitsh, itsetyytyväisesti hymyillen.