—Herra, herra, tekö olette Nehljudof, ruhtinas? Rouva hakee teitä.
Nehljudof kavahti ylös hieroen silmiänsä ja muisti missä hän oli ja mitä oli aamulla tapahtunut.
Hänen muistossaan oli: vankien kulkue, vainajat, ristikkovaunut ja niiden taakse suljetut naiset, joista tönien kituu avuttomana synnytystuskissa ja toinen hymyilee rautaisen ristikon takana.
Mutta todellisuudessa oli hänen edessään ihan toista: pulloilla, vaaseilla, monihaaraisilla kynttiläjaloilla ynnä muilla bufetti-esineillä täytetty pöytä ja sen ympärillä liehuvia, vikkeläjalkaisia lakeijoja. Salin perällä, kaapin edessä hedelmävaasien ja putelien takana näkyi bufetinpitäjä ja matkustajien selät tiskin ääressä.
Unenpöppörässä noustessaan makuulta istualleen Nehljudof jo huomasi, että kaikki huoneessa olijat uteliaasti katselivat jotain, mikä tapahtui ovissa. Hänkin katsahti sinne ja näki ihmisjonon kantamassa nojatuolissa naista, jonka pään ympärille oli höllästi kiedottu hienon hienokainen huntu-harso. Etumainen kantaja oli lakeija ja tuntui Nehljudofista tutulta. Takimmainen oli myöskin tuttu ovenvartija, kultanauha lakissa. Nojatuolin takana kulki komeapukuinen sisäpiika esiliinassa ja kiharoissa ja kantoi myttyä, jotakin pyöreätä esinettä nahkakotelossa ja päivänvarjostimia. Vielä taaempana tuli turpeine huulineen ja lyhyine kauloineen, rinta pullistuneena, ruhtinas Kortshagin matkalakissa, ja hänen jäljessään Missi, Misha, hänen serkkunsa, ja Nehljudofille tuttu valtiomies Osten pitkine kauloineen, kaularusto kököttävänä ja kasvot ja mieliala kuten aina iloisina. Hän todisteli jotain innokkaasti, mutta nähtävästi pilalla, hymyilevälle Missille. Heidän takanaan tuli lääkäri kiukkuisesti polttaen paperossia.
Kortshaginit tekivät muuttoa kaupungin läheistöllä olevalta maatilaltaan ruhtinaan sisaren luo, tämän maatilalle, joka sijaitsi Nishegorodskin rautatien varrella.
Tämä kantajain, palvelustytön ja lääkärin kulkue suuntautui naishuoneeseen herättäen kaikissa läsnäolijoissa uteliaisuutta ja kunnioitusta. Mutta vanha ruhtinas istuutui pöydän ääreen ja käski heti luoksensa lakeijan, jolta alkoi tilata jotain syötävää ja juotavaa. Missi ja Osten pysähtyivät myöskin ruokasaliin ja olivat juuri istumaisillaan, kun näkivät ovessa tutun naisen ja menivät tätä vastaan. Se oli Natalia Ivanovna.
Natalia Ivanovna tuli Agrafena Petrovnan seurassa ympärilleen tarkastellen ruokasaliin. Hän huomasi melkein yhteen aikaan sekä Missin että veljensä. Hän tuli ensin Missin luo nyykäyttäen vaan päätään Nehljudofille. Mutta kun hän ja Missi olivat suudelleet toisiansa, kääntyi hän heti veljensä puoleen.
—Vihdoinkin löysin sinut,—sanoi hän.—Nehljudof nousi, tervehti Missiä, Mishaa ja Ostenia ja jäi puhumaan heidän kanssaan. Missi kertoi hänelle tulipalosta heidän maatilallaan, mikä oli pakoittanut heitä muuttamaan tatin luokse. Osten tämän johdosta alkoi kertoa jotain pilajuttua tulipalosta.
Nehljudof kuuntelematta Ostenin juttuja kääntyi sisarensa puoleen:—Kuinka iloinen olen että sinä tulit,—sanoi hän.