—En suinkaan. Ymmärtäkäähän toki, minä tahdon luopua kokonaan maasta.
—Mutta menettäisittehän siten tulonne?—sanoi pehtori hereten nyt hymyilemästä.
—Niin, minä aijonkin luopua siitä.
Pehtori huokasi raskaasti ja alkoi sitten jälleen hymyillä. Hän oli ymmärtänyt. Hän ymmärsi, ettei Nehljudof ollut aivan tervejärkinen ihminen, ja alkoi heti maasta luopuvan Nehljudofin suunnitelmasta hakea oman hyödyn mahdollisuutta; olisi välttämättä tahtonut ymmärtää suunnitelman niin, että hän saisi käyttää hyväkseen pois annettua maata.
Mutta kun hän ymmärsi tämänkin mahdottomaksi, meni hänen mielensä apeaksi eikä hän välittänyt enää koko suunnitelmasta, vaan jatkoi hymyilemistänsä ainoastaan isännän mieliksi. Huomattuaan ettei pehtori ymmärtänyt häntä, antoi Nehljudof hänen mennä ja istui itse veistellyn ja lakilla tahratun pöydän ääreen panemaan paperille suunnitelmaansa.
Päivä oli jo laskenut vastapuhjenneiden lehmuksien taa ja hyttyset lentelivät parvittain huoneeseen ahdistaen Nehljudofia. Hän sai kyhäelmänsä valmiiksi juuri siihen aikaan kuin kylästä alkoi kuulua karjan ammuntaa, avautuvien veräjien kitisemistä ja kyläkokoukseen tulleiden talonpoikain puhetta. Nehljudof kielsi pehtoria kutsumasta heitä konttoriin, vaan sanoi itse menevänsä kylälle siihen taloon mihin he kokoontuivat. Häthätää juotuaan pehtorin tarjooman lasillisen teetä, läksi Nehljudof kylälle.
VII.
Kylänvanhimman talon pihalla kokoontuneesta väkijoukosta kuului yhtenäinen keskustelun porina,—mutta Nehljudofin lähestyttyä puhe taukosi ja talonpojat aivan niinkuin Kusminskissakin ottivat toinen toisensa jälkeen lakit päästänsä. Täkäläiset talonpojat olivat paljon harmaammat kuin kusminskilaiset; niinkuin tytöt ja vaimot kaikki pitivät höyheniä korvissa, niin pitivät miehet melkein kaikki niinivirsuja ja kauhtanoita. Jotkut olivat avojaloin, paljaissa paidoissa, suoraan työstä kun olivat tulleet.
Nehljudof pakotti itsensä alkamaan puheensa ja ilmoitti talonpojille aikovansa antaa heille maan kokonaan. Miehet olivat ääneti eikä heidän kasvojensa ilmeessä tapahtunut mitään muutosta.
—Sillä minä katson,—jatkoi Nehljudof punastuen: että jokaisella on oikeus käyttää hyväksensä maata.