Erittäin kiivaaksi tuli vastarinta, kun Nehljudof mainitsi, että hän panisi kokoon sopimuksen, jonka sekä hän että he allekirjoittaisivat.
—Mitä niistä allekirjoituksista? Niinkuin olemme ennen työtä tehneet niin tulemme vastakin tekemään, mihin niitä allekirjoituksia tarvittaisiin? Me olemme vaan tyhmiä talonpoikia.
—Emme suostu, ylen on outo asia. Mikä oli ennen siksi jääköönkin.
Kunhan vaan siemenjyvistä pääsisimme,—sanoivat jotkut.
Siemenistä pääsemisellä tarkoitettiin sitä, että kylvö oli heillä suoritettava nykyisen järjestyksen mukaan puoleksi talonpoikain omista siemenistä, mutta lie pyysivät että kylvö vasta suoritettaisiin kartanon siemenillä.
—Te siis hylkäätte, ette ota vastaan maata?—kysyi Nehljudof kääntyen keski-ikäisen, hymyilevän, avojalkaisen ja ryysyisen talonpojan puoleen, joka piteli erittäin jäykästi vasemmassa taivutetussa kädessään lakkirähjäänsä, aivan niinkuin sotamiehet pitelevät lakkiansa kun lakki komennetaan päästä pois.
—Aivan niin,—sanoi tämä talonpoika, joka nähtävästi ei ollut vielä vapautunut sotamiestapojen hypnoosista.
—Teillä on siis maata kylläksi?—sanoi Nehljudof.
—Ei suinkaan—vastasi teeskennellyn iloisella katseella tämä entinen sotamies hartaasti pidellen edessänsä ryysyistä lakkiansa, ikäänkuin olisi sitä tarjonnut kelle halukkaalle hyvänsä.
—No, miettikäähän nyt kuitenkin mitä olen teille sanonut,—puhui
Nehljudof kummeksien ja toisti ehdotuksensa.
—Ei ole mitään miettimistä, minkä sanoimme sen sanoimme,—murahti vihasesti synkkä, hampaaton äijä.