—En, en voi eikä haluta. Elä sinä nyt vaan suutu.
—Vielä mitä, suuttuisin! Missä sinä nyt palvelet?—kysyi hän ja hänen kasvonsa menivät yhtäkkiä totisiksi, silmät pysähtyivät, kulmakarvat kohosivat ylös. Hän tahtoi nähtävästi muistaa jotakin. Ja Nehljudof huomasi hänessä aivan samanlaisen tylsän ilmeen, kuin tuolla ravintolan ikkunassa istujalla, jolla oli kulmakarvat kohotettuina ja huulet töröttivät ulospäin.
—Mikä hirveä kylmyys! Hä?
—Niin on!
—Onko ostokset rattaillasi,—kysyi Shenbok ajurilta.
—No hyvästi nyt sitten, olipa sangen hauska että tapasin sinut,—sanoi hän, ja puristettuaan lujasti Nehljudofin kättä hypähti ylös rattaille liikutellen kiiltävien kasvojensa edessä hyvästiksi leveätä kättänsä uusine valkoisine säämiskähansikkaineen, ja tottuneesti hymyillen harvinaisen valkoisella hammasrivillään.
»Olenko siis todellakin ollut tuommoinen?»—ajatteli Nehljudof mennessään asianajajan luo.—»Vaikka en olisikaan ollut ihan sellainen, niin ainakin tahdoin olla sellainen ja luulin sellaisena eläväni koko ikäni.»
XI.
Asianajaja otti vastaan Nehljudofin ennen vuoroa ja alkoi heti puhua Menshofien asiasta, jonka hän oli lukenut, ja oli ihmeissään syytöksen perusteettomuudesta.
—Tämä juttu on aivan kauhistuttava,—puhui hän,—on hyvin luultavaa, että tilanomistaja on itse tehnyt murhapolton palovakuutussumman vuoksi, mutta pääasia on se, että Menshofien syyllisyys ei ole lainkaan todistettu. Ei ole mitään todiste-aiheita. Sen on saanut aikaan nimismiehen erikoinen hartaus ja yleisen syyttäjän huolimattomuus. Jos juttua ei käsitettäisi piirioikeudessa, vaan täällä, niin takaisin voiton, enkä ottaisi mitään palkkiotakaan.—Ja sitten se toinen asia, Feodosja Birjukovan anomus korkeimpaan paikkaan,—se on kirjoitettu; jos lähdette Pietariin, ottakaa se mukaanne, viekää perille ja esittäkää itse pyyntönne. Muussa tapauksessa sieltä tehdään kysymys eikä asiasta tule mitään. Koettakaa päästä semmoisten henkilöiden puheille, joilla on vaikutusvaltaa valitusasiain komiteassa. Onko nyt siis kaikki…