—Kuinka niin, pöllömäinen?—vastasi ajuri loukkaantuneesti,—mikä pöllömäinen se on, joka kansalle työtä hankkii.
—Mutta onhan se työ tarpeetonta.
—Tottapa se työ tarpeellinen on, koska rakentavat,—väitti ajuri,—kansa saapi leipänsä.
Nehljudof vaikeni, erittäinkin kun rattaiden räminän vuoksi oli vaikeata puhua. Jonkun matkaa vankilasta tultiin kivikadulta viertotielle, niin että oli helppo puhua; ajuri kääntyi taas Nehljudofin puoleen.
—Ja mikä ihme sitä kansaa nykyisin niin paljon kaupunkiin tuokin,—sanoi hän kääntyen pukillaan ja osoittaen Nehljudofille vastaantulevaa maalaistyömiesten joukkokuntaa sahoineen, kirveineen ja säkkineen.
—Enemmänkö niitä nyt tulee kuin muina vuosina?—kysyi Nehljudof.
—No niinhän niitä tukkii joka paikkaan, että on pääsemättömissä.
Teettäjät viskelevät työmiehiä kuin lastuja. Kaikki paikat ovat täynnä.
—Mistä se tulee?
—Niitä kun on lisääntynyt. Ei ole minne mennä.
—Mutta jos on lisääntynyt, miksi eivät jää maalle.