Samassa tuli sisälle lakeija, polvisukissa, tuoden hopeisella tarjottimella kirjeen.
—Tämä onkisi juuri Ahneita. Sinäpä saat kuulla nyt Kiesewetteriäkin.
—Mikä Kiesewetter se on?
—Kiesewetterkö? Tulehan illalla, niin saat tietää mikä mies se on. Hän puhuu niin, että kaikkein paatuneimmatkin pahantekijät lankeavat polvilleen, itkevät ja katuvat.
Kreivitär Jekaterina Ivanovna kannatti, niin kummalta kuin se kuuluukin ja niin vähän kuin se sopikin hänen luonteeseensa, kiivaasti sitä oppia, jonka mukaan usko lunastukseen katsottiin kristillisyyden ydinkohdaksi. Hän ajeli kokouksissa, missä tätä silloin muodissa ollutta oppia saarnattiin, ja kokosi luokseen uskovaisia. Mutta vaikka tämän opin mukaan kaikki kirkonmenot, jumalankuvat jopa sakramentitkin hyljättiin, oli Jekaterina Ivanovnan kaikissa huoneissa ja hänen vuoteensakin ääressä jumalankuvia, ja hän täytti kaikki mitä kirkko vaati näkemättä tässä mitään ristiriitaisuutta.
—Kunpa tuo sinun Magdaleenasi saisi häntä kuulla; ihan varmaan kääntyisi,—sanoi kreivitär.—Ja muista nyt varmaan olla kotona illalla. Se on mitä merkillisin mies.
—Ei se huvita minua, ma tante.
—Mutta minä sanon, että se huvittaa. Ja sinun täytyy tulla. Sano nyt siis mitä minulta tarvitset? Videz votre sac.
—Olisi vielä asiaa linnaan.
—Linnaanko? No sinne voin antaa sinulle kirjeen paroni Kriegsmuthille. C'est un très brave homme. Ja tunnethan itsekin hänet. Hän oli isäsi toveri. Hänellä on tosin taipumuksia spiritismiin, mutta se ei mitään tee. Hän on hyvänluontoinen. Mitä asiaa sinun on sinne?