—Niin aijoinkin, mutta hän ei suostu. Jekaterina Ivanovna laski lasisilmänsä alas ja katsoi ääneti ja kummastellen niiden yli sisarensa poikaan. Sitten hänen kasvonsa yhtäkkiä muuttuivat ja niissä ilmeni tyytyväisyys.
—Tyttö onkin viisaampi sinua. Voi, mikä hölmö sinä olet! Ja sinä olisit todellakin mennyt naimisiin hänen kanssaan?
—Se on tietty.
—Huolimatta siitä mikä hän on ollut?
—Juuri sen vuoksi. Minähän olen kaikkeen syypää.
—Ei, hölmö olet kuin oletkin,—sanoi täti, pidättäen naurua.—Tiedätkö, se sopii mainiosti,—jatkoi hän.—Alinella on merkillinen turvakoti, Magdaleenalaitos. Kävin kerran siellä. Ne naiset siellä ovat hyvin inhoittavia: minä sen jälkeen peseskelin itseäni yhtämittaa. Mutta Aline on sitä vastoin koko sielullaan asiassa kiinni. Niinpä me nyt annamme tuon sinun hänen laitokseensa. Jos kuka saa hänet paranemaan, niin se on Aline.
—Mutta hänhän on tuomittu Siperiaan. Tänne olen tullut juuri puuhatakseni tuomion kumoamista. Se on minun ensimäinen asiani teille.
—Vai niin, missä hänen juttunsa sitten on?
—Senaatissa.
—Senaatissako? Minulla on serkkuni Ljovushka senaatissa. Hän on tosin vaan ritarimerkkien osastolla. Ja niistä oikeista en minä tunne ketään. Kaikki he mitä lienevät saksalaisia: Ge, Fe, De, läpi koko aakkoston. Taikka kaikellaisia Ivanofia, Semjonofia, Nikitiniä, taikka Ivanenkoja, Simonenkoja, Nikitenkoja vaihtelun vuoksi. Des gens de l'autre monde. Mutta voinhan kumminkin sanoa miehelleni. Kyllä hän ne tuntee. Hän tuntee kaikellaisia ihmisiä. Minä sanon, mutta sinä itse selitä hänelle, sillä minua hän ei koskaan ymmärrä. Puhuinpa minä mitä tahansa, ei hän sano mitään ymmärtävänsä. Kaikki muut ymmärtävät, hän vaan ei.