—Mutta pidättehän että Mariette esim. kyllä voi ottaa asioihin osaa,—sanoi Nehljudof.
—Mariette? Mariette on Mariette. Mutta tuommoiset puolivillaiset, ne luulevat voivansa opettaa kaikkia.
—Ei opettaa, vaan yksinkertaisesti vaan auttaa kansaa.
—Ilman heitäkin tiedetään, ketä on auttaminen, ketä ei.
—Mutta kansahan on kurjuudessa. Juuri äsken tulen maalta. Onko todellakin välttämätöntä, että talonpojat tekevät työtä otsansa hiessä eivätkä saa syödä kylläkseen, ja että me sitä vastoin elämme hirveässä ylellisyydessä,—puhui Nehljudof tädin hyväntahtoisuudesta saaden halua lausua hänelle kaikki ajatuksensa julki.
—Tahdotko sinä siis, että minä tekisin työtä enkä mitään söisi?
—En, en tahdo ettette söisi,—sanoi Nehljudof ehdottomasti hymyillen,—minä tahdon vaan, että me kaikki tekisimme työtä ja kaikki söisimme.
Täti laski taas alas lasisilmänsä ja katsoi niitten yli uteliaasti
Häneen.
—Mon cher, vous finirez mal[4],—sanoi hän.
—No miksi niin.