—Aivan oikein, Maslova. Hyvä on, voinhan pyytää virkakumppaneitani.
Asian otamme esille keskiviikkona.
—Saanko siis sähköittää asianajajalle?
—Vai onko teillä asianajaja? Mitä varten? Mutta jos niin tahdotte, miksei.
—Kassatsiooniaiheet saattavat olla riittämättömät,—sanoi Nehljudof, mutta itse asianlaadusta pitäisi luullakseni näkyä, että syylliseksi julistaminen oli väärinkäsityksen tuote.
—Niinpä kyllä, mutta senaatti ei voi ottaa juttua aineellisesti tarkastaakseen,—sanoi Vladimir Vasiljevitsh ankarasti, katsellen tuhkaa,—senaatti valvoo ainoastaan lain sovittamista ja tulkitsemista.
—Mutta tämä on nähdäkseni aivan erikoistapaus.
—Tiedän, tiedän. Kaikki tapaukset ovat erikoistapauksia. Me teemme velvollisuutemme. Siinä kaikki.
—Tuhka pysyi yhä paikallaan, mutta siihen oli jo muodostunut halkeema ja se oli siis jo vaarassa.—Taidatte käydä aniharvoin Pietarissa?— sanoi Wolf, pidellen sikaria niin, ettei tuhka putoaisi. Mutta se horjahti ja Wolf saattoi sen varovasti tuhka-astian luo, mihin se sortui.
—Mikä kauhea tapaus tuon Kamenskin kanssa,—sanoi hän.—Erinomainen nuori mies, ainoa poika. Erittäinkin äidin asema,—puhui hän, toistaen melkein sanasta sanaan sen, mitä tähän aikaan kaikkialla puhuttiin Kamenskista. Puheltuaan vielä kreivinna Jekaterina Ivanovnasta ja hänen ihastuksestaan uuteen uskonnolliseen suuntaan, jota Vladimir Vasiljevitsh ei paheksinut eikä hyväksynyt, mutta joka hänen etevyytensä ohella silminnähtävästi oli hänelle tarpeeton, hän soitti.
Nehljudof jätti hyvästi.