—Jos sopii, tulkaa, päivällisille—sanoi Wolf, tarjoten kättään,—vaikkapa keskiviikkona. Silloin annan teille varman vastauksenkin.
Oli jo myöhäistä ja Nehljudof ajoi kotiin tätin luokse.
XVII.
Kreivitär Jekaterina Ivanovnan luona syötiin päivällistä klo 1/2 8, ja päivällinen tarjottiin uudella tavalla, jota Nehljudof ei ollut vielä ennen nähnyt. Ruuat asetettiin pöydälle, ja lakeijat läksivät heti tiehensä, niin että päivällisvieraiden oli omin käsin ottaminen eteensä. Herrat eivät sallineet naisten vaivata itseään liiallisilla liikkeillä ja vahvempana sukupuolena ottivat hartioillensa koko painon ruokain sälyttämisessä naisille ja itselleen. Heti kun yksi ruokalaji oli syöty, painoi kreivitär sähkönappulaa pöydässä, ja lakeijat ilmestyivät kuulumattomasti sisälle, korjasivat ja vaihtoivat nopeasti lautaset ja muut ruokakalut sekä toivat seuraavan ruokalajin. Päivällinen oli sangen hieno, samoin kuin kaikki viinitkin. Suuressa valoisassa kyökissä työskenteli ranskalainen kyökkipäällikkö kahden valkoisen apulaisen kanssa. Päivällisillä oli kuusi henkeä: kreivi ja kreivitär, heidän poikansa, synkkä kaartilaisupseeri, joka piti kyynäspäitä pöydällä, Nehljudof, ranskalainen guvernantti ja maalta tullut kreivin pääisännöitsijä.
Keskustelu koski täälläkin kaksintaistelua. Puhe oli siitä, miten keisari suhtautui tähän asiaan. Tiedettiin, että keisari oli sangen suruissaan äidin puolesta, ja niinpä kaikki olivat suruissaan äidin puolesta. Mutta koska myöskin tiedettiin, että keisari, vaikka otti osaa suruun, ei kuitenkaan tahtonut olla ankara tappajaa kohtaan, joka oli puolustanut univormun kunniaa, niin kaikki muutkin olivat suopeat tappajalle, joka oli puolustanut univormun kunniaa. Ainoastaan kreivitär Jekaterina Ivanovna kevyt- ja vapaamielisyydessään antoi tappajasta tuomitsevan lausunnon.
—Rupeavat vaan juomaan ja tappamaan kelpo nuorukaisia,—en mistään hinnasta antaisi anteeksi,—sanoi hän.
—Tuota minä en ymmärrä, sanoi kreivi.
—Tiedän ettet sinä milloinkaan ymmärrä mitä minä puhun,—sanoi kreivitär kääntyen Nehljudofin puoleen.—Kaikki ymmärtävät, paitsi oma mies. Sanon, että minun on sääli äitiä, enkä tahdo, että tappaja jäisi hyvilleen tekonsa jälkeen.
Silloin tähän asti mykkänä istunut poika otti puolustaakseen tappajaa ja hyökkäsi äitinsä kimppuun, todistellen tälle jotenkin raa'alla tavalla, ettei upseeri olisi voinut muuten menetellä, että muuten upseerien oikeus olisi ajanut hänet pois rykmentistä. Nehljudof kuunteli ottamatta osaa keskusteluun, ja entisenä upseerina hän kyllä ymmärsi, vaikkei hyväksynytkään nuoren Tsharskin perusteluja, mutta samalla hän ehdottomastikin asetti rinnakkain tuon upseerin, joka oli toisen tappanut, sen vangin, kauniin nuorukaisen kanssa, jonka oli nähnyt vankilassa ja joka oli tuomittu pakkotöihin tappelusta ja miestaposta. Tämä, talonpoika, oli tappanut kiihoittuneessa mielentilassa ja oli nyt erotettuna vaimostaan, perheestään, omaisistaan, pantu rautoihin ja pää ajeltuna teki matkaa Siperiaan, edellinen taas istui hyvässä huoneessa päävahdissa, aterioitsi oivallisesti, joi mainiota viiniä, luki kirjoja ja jonkun päivän kuluttua varmaan tulisi pääsemään vapaaksi ja jatkamaan entistä elämäänsä, ainoastaan entistään huomatumpana.
Nehljudof sanoi ajatuksensa. Kreivitär Jekaterina Ivanovna aluksi yhtyi sisarensa pojan mielipiteeseen, mutta sitten rupesi äänettömäksi.