—Olen sen valmistanut,—sanoi Nehljudof, ottaen sen esille taskustansa:—Mutta olisin toivonut, että tähän asiaan pantaisiin erityistä huomiota.
—Olette tehneet erinomaisesti. Esitän asian välttämättä itse,—sanoi parooni, aivan luonnottomasti ilmaisten iloisissa kasvoissaan osanottavaisuutta.—Sangen liikuttavaa. Nähtävästi oli tyttö täydellinen lapsi, mies käyttäytyi raa'asti häntä kohtaan, se oli hänelle vastenmielistä, mutta sitten ajan tultua he rakastuivat toisiinsa… Kyllä, minä esittelen.
—Kreivi Ivan Mihailovitsh sanoi tahtovansa pyytää…
Tuskin oli Nehljudof maininnut nämä sanat kuin paroonin kasvojen ilme muuttui.
—Ehkä on sentään parasta että jätätte anomuksenne kansliaan, ja minä teen minkä voin,—sanoi hän Nehljudofille.
Samassa tuli huoneeseen nuori virkamies; hän näytti keikailevan käyntitavallaan.
—Tämä nainen pyytää saada sanoa vielä pari sanaa.
—Käskekää sitten. Ah, mon cher, kuinka paljon kyyneleitä täällä saa nähdä, ja kunpa pystyisi ne kaikki kuivaamaan. Mutta pitää koettaa parastansa.
Nainen tuli sisälle.
—Unohdin pyytää teiltä sitä, ettei hänen sallittaisi antaa pois tytärtä, sillä hän on kaikkeen…