—Johan sanoin toimittavani.
—Jumalan tähden, parooni, te pelastatte äidin.
Nainen tarttui hänen käteensä ja alkoi suudella sitä.
—Kaikki tyyni toimitan.
Naisen lähdettyä alkoi Nehljudofkin tehdä lähtöä.
—Teemme mikä on mahdollista. Kirjoitamme oikeusministeristöön, saamme sieltä vastauksen, ja teemme sitten tehtävämme.
Nehljudof meni täältä kansliaan. Niinkuin senaatissa oli nytkin vastassa mainiossa huoneustossa mainioita virkamiehiä, puhtaita, kohteliaita, hienon hienoja puvusta aina puhetapaan asti, tarkkoja ja ankaroita.
»Kuinka paljon, kuinka hirmuisen paljon heitä on, ja kuinka kylläisiä he ovat, kuinka puhtaat ovat heidän kauluksensa, kätensä, kuinka hyvin kiilloitetut ovat kaikilla saappaat, ja kuka sen kaiken saa tehdä? ja kuinka hyvä on heidän kaikkien olla verrattuina talonpoikaisiin, puhumattakaan vankilan asukkaista»,—ajatteli ehdottomasti taas Nehljudof.
XIX.
Se mies Pietarissa, josta riippui vangittujen kohtalon lieventäminen, oli saanut lukemattomia kunniamerkkejä, joista hän kantoi ainoastaan valkoista ristiä napinlävessä. Hän oli vanha kenraali saksalaisista parooneista, ansiokas, mutta järkensä puolesta jo hölttääntynyt, kuten hänestä sanottiin. Hän oli palvellut Kaukaasiassa, missä oli ansainnut tuon kovin halutun ristinsä sen johdosta, että hänen johdollansa venäläiset talonpojat, jotka olivat kerityt, puetut univormuihin ja varustetut kiväreillä painettien kanssa, olivat tappaneet yli tuhat vapauttaan ja perheitään puolustavaa ihmistä. Sitten hän oli palvellut Puolassa, missä hän niinikään oli venäläisiä talonpoikia pakottanut suorittamaan erinäisiä rikoksia, ja siitäkin saanut kunniamerkkejä ja prenikoita rintaansa; oli hän vielä ollut jossain muuallakin, jonka jälkeen, jo heikontuneena vanhuksena, oli saanut tämän nykyisen paikan hyvine asuntoineen, palkkoineen ja kunnioineen. Hän täytti ankarasti kaikki yläilmoista tulevat määräykset ja piti tätä täyttämistänsä erityisessä arvossa; pannen näihin ylhäältä tuleviin käskyihin erityisen merkityksen, hän oli sitä mieltä, että kaikkea saattoi maailmassa muuttaa, vaan ei näitä yläilmaisia määräyksiä. Hänen velvollisuutensa oli siinä, että hänen oli säilyttäminen kopeissa, yksinäis-selleissä valtiollisia rikoksentekijöitä molemmasta sukupuolesta, ja säilyttäminen näitä ihmisiä niin, että puolet heistä 10 vuoden kuluessa hukkui, osaksi kadottaen järkensä, osaksi kuollen keuhkotautiin, osaksi tehden itsemurhia: mikä nälällä, mikä lasisirpaleilla leikellen suolensa, mikä hirttäytyen, mikä polttaen itsensä.