—Minä voin näyttää teille,—sanoi Skovorodnikof, ja hän mainitsi teoksen täydellisen nimen, jopa painatusvuoden ja -paikankin.
—Kerrotaan hänen tulevan määrätyksi kuvernööriksi johonkin siperialaiseen kaupunkiin,—sanoi Nikitin.
—Aivan niinkuin pitääkin,———sanoi Skovorodnikof ja heitettyään teelautaselle paperossinpätkän, otti purrakseen niin paljon partaa ja viiksiä kuin sai suuhunsa.
Nyt tuli oikeudenpalvelija ilmoittamaan asianajajan ja Nehljudofin tahtovan olla läsnä Maslovan asiaa käsiteltäessä.
—Tässä on tämä asia,—sanoi Wolf, se on kokonainen romaani,—ja hän kertoi minkä tiesi Nehljudofin ja Maslovan välistä. Juteltuaan tästä asiasta, tupakoituaan ja juotuaan teensä menivät senaattorit istuntosaliin, julistivat päätöksen edellisessä asiassa ja ryhtyivät Maslovan juttuun.
Wolf esitti Maslovan kassatsioonivalituksen sangen asiallisesti, hienolla äänellänsä, eikä nytkään aivan puolueettomasti, vaan selvästi haluten päätöksen kumoamista.
—Onko teillä jotakin lisättävää?—kääntyi puheenjohtaja Fanarinin puoleen. Fanarin nousi, valkoinen rinta levällään, ja tavattoman selvillä ja asiallisilla lauseilla todisti pykälä pykälältä tuomioistuimen poikenneen 6:ssa kohden lain selvästä tarkoituksesta, ja sitäpaitsi otti vapauden, vaikkakin lyhykäisyydessä, kajota myöskin jutun aineelliseen puoleen ja viitata tuomion huutavaan kohtuuttomuuteen. Fanarinin lyhyen mutta voimakkaan puheen henki oli muuten semmoinen, että hän siinä pyysi anteeksi tuovansa esiin näkökohtia, joita herrat senaattorit älykkäisyydessään ja lakitieteellisessä viisaudessaan oivaltavat paremmin kuin hän, mutta sanoi tekevänsä sen vaan toimeksi annetusta velvollisuudesta. Fanarinin puheen jälkeen ei olisi luullut olevan vähintäkään epäilystä siitä, että senaatti kumoo oikeuden päätöksen. Lopetettuaan Fanarin hymähti varmana voitosta. Nähdessään omaa asianajajaansa ja hänen hymyään oli Nehljudofkin varma että asia oli voitettu. Mutta katsahdettuaan senaattoreihin hän huomasi, että Fanarin oli hymyillyt ja riemuinnut yksin. Senaattorit ja prokuraattorin apulainen eivät hymyilleet eivätkä riemuinneet, vaan näyttivät ikävystyneiltä, ikäänkuin olisivat tahtoneet sanoa: »Paljon olemme sinun puheitasi kuulleet, mutta siitä nyt ei tule mitään». He näyttivät kaikki tulevan tyytyväisiksi vasta sitten kuin asianajaja oli lopettanut eikä enää turhan päiten viivyttänyt heitä. Heti asianajajan puheen päätyttyä kääntyi puheenjohtaja prokuraattorin apulaiseen. Selenin lausui lyhyesti mutta selvästi ja säntillisesti mielipiteenään, että asia olisi jätettävä muuttamatta, koska kaikki kassatsiooniaiheet olivat riittämättömät. Tämän jälkeen senaattorit nousivat ja menivät neuvottelemaan. Neuvotteluhuoneessa ilmaantui eri mieliä. Wolf kannatti kassatsioonia; Be, ymmärrettyään mitä asia koski, puolusti myöskin hyvin kiihkeästi kassatsioonia ja elävästi kuvasi tovereilleen jutun käsittelyä oikeudessa ynnä valamiesten väärinkäsitystä, niinkuin hän oli sen aivan oikein ymmärtänyt; Nikitin oli, kuten ainakin, ankaruuden ja erittäinkin ankaran muodollisuuden kannattajia, ja oli sentähden vastaan. Koko asia riippui Skovordnikofin äänestä. Ja tämä ääni kallistui hylkäämisen puoleen erittäinkin sen vuoksi, että Nehljudofin päätös mennä naimisiin tuon tytön kanssa siveellisistä syistä oli hänelle suuressa määrin vastenmielinen.
Skovorodnikof oli materialistinen darvinisti ja piti kaikkia järkeisen siveyden, tai vielä vähemmin uskonnollisuuden ilmauksia tyhmänä ennakkoluulona, ja vieläpä persoonallisena loukkauksena itseänsä kohtaan. Koko melu tuon prostitueeratun kanssa ja häntä puolustavan asianajajan sekä itse Nehljudofin läsnäolo senaatissa oli hänelle ylen inhoittava. Ja hän pisti suuhunsa partaa ja irvisteli ja osasi hyvin luonnollisesti teeskennellä ei tietävänsä mitään muuta tästä asiasta kuin vaan että kassatsiooniaiheet olivat riittämättömät, ja hän oli sentähden yhtä mieltä puheenjohtajan kanssa, että valitus ei antaisi aihetta mihinkään toimenpiteisin.
Valitus hyljättiin.