—Hirmuista!—puhui Nehljudof tullessaan vastaanottohuoneeseen asianajajan kanssa, joka järjesteli salkkuaan,—ihan ilmeisessä asiassa ne tarttuvat muodollisuuksiin ja hylkäävät. Hirmuista!
—Asia on pilattu alioikeudessa,—sanoi asianajaja.
—Ja Seleninkin kannatti hylkäämistä. Hirmuista, hirmuista!—toisti
Nehljudof toistamistaan.—Mitä nyt onkaan tehtävä?
—Teemme anomuksen keisarilliselle majesteetille. Viette itse perille niin kauvan kuin olette täällä. Minä kirjoitan teille.
Samassa tuli pikku Wolf tähdillä sirotetussa univormussaan vastaanottohuoneeseen ja lähestyi Nehljudofia.
—Ei mikään auttanut, hyvä ruhtinas. Ei ollut riittäviä aiheita,—sanoi hän kohauttaen kapeita olkapäitänsä ja ummistaen silmänsä ja meni menojansa.
Wolfin jälkeen tuli myöskin Selenin, saatuaan senaattoreilta tietää, että hänen entinen ystävänsä Nehljudof oli täällä.
—Kas, enpä olisi luullut tapaavani sinua täällä,—sanoi hän, tullen Nehljudofin luo ja hymyillen vaan huulilla silmien pysyessä surullisina.—Enhän minä tiennytkään että sinä olit Pietarissa.
—Mutta minä en tiennyt että sinä olet prokuraattori…
—Apulainen,—oikaisi Selenin.