Lapsi, tyttö, pitkillä kullankeltaisilla suortuvilla ja jalat polven alta paljaina oli isälle aivan vieras olento, erittäinkin sen vuoksi että oli kasvatettu ihan toisin, kuin isä olisi tahtonut. Puolisojen välillä syntyi tavallinen toistensa ymmärtämättömyys, jopa haluttomuuskin ymmärtää, ja hiljainen, sanaton, syrjäisiltä salattu ja sopivaisuuksien hillitsemä taistelu, joka teki miehen elämän kotona sangen raskaaksi. Niin että perhe-elämä muuttui hänelle vielä enemmän »ihan toiseksi» kuin oli palvelus ja tuo hovinimitys.———
Ja senvuoksi hänen silmänsä olivat aina surulliset. Ja senvuoksi nähtyään Nehljudofin, jonka tunsi niiltä ajoilta, jolloin nuo valheet eivät vielä ole juurtuneet häneen, hän muisti itsensä semmoisena kuin oli ollut silloin, ja erittäinkin kun hän kaikessa kiireessä ilmaisi tälle uuden uskonnollisen katsantotapansa, hän enemmän kuin koskaan muulloin tunsi kaiken tuon »ihan toisen», ja hänen tuli tuskallisen surullinen olla. Juuri samaa tunsi Nehljudofkin, vaikka olikin ensin ihastunut nähdessään vanhan ystävänsä.
Ja senvuoksi he myöskin, vaikka lupasivat toisilleen tavata toisensa, eivät kumpikaan hakeneet tätä tapaamista eivätkä nähneet toisiansa Nehljudofin tällä kertaa käydessä Pietarissa.
XXIV.
Tultuaan senaatista kulkivat Nehljudof ja hänen asianajajansa yhdessä pitkin katukäytävää. Vaunujensa oli asianajaja käskenyt ajaa jälessään, ja rupesi nyt kertomaan Nehljudofille historiata departementin päälliköstä, josta senaattoritkin olivat kertoneet ja joka oli tavattu rikoksesta, mutta pakkotöiden asemasta määrätty kuvernööriksi Siperiaan. Kerrottuaan loppuun tämän jutun ja kaikki sen likaisuudet sekä vielä erityisellä mielihyvällä jutun siitä———, ja sitten vielä siitä, kuinka sen ja sen rakastajatar oli ansainnut miljoonia pörssissä ja kuinka se ja se oli myynyt ja se ja se ostanut vaimon,—alotti asianajaja vielä uutta juttua valtion korkeimpain virkamiesten konnuuksista ja kaikenlaisista rikoksista. Nämä kertomukset, joiden varasto näytti olevan pohjaton, tuottivat asianajajalle suurta mielihyvää, ne kun osottivat päivän selvästi, että keinot, joita hän käytti hankkiakseen itselleen rahoja, olivat aivan puhtaat ja viattomat niiden keinojen rinnalla, joita samaa tarkoitusta varten käyttivät korkeimmat viranomaiset Pietarissa. Ja senvuoksi oli asianajaja sangen ihmeissään, ettei Nehljudof kuunnellut hänen viimeistä juttuansa korkeampain viranomaisten rikoksista, vaan jätti hyvästi, otti ajurin ja ajoi kotiinsa.
Nehljudof oli hyvin alakuloinen. Häntä suretti erittäinkin se, että senaatti oli vahvistanut tuon järjettömän julmuuden viatonta Maslovaa kohtaan, ja myöskin se, että tämmöinen jutun päättyminen teki hänen vielä vaikeammaksi toteuttaa järkähtämätöntä päätöstään yhdistää hänen kanssaan oman kohtalonsa. Hänen alakuloisuutensa kasvoi vielä suuremmaksi niistä kauheista vallitsevan paheen kertomuksista, joita asianajaja oli semmoisella ilolla puhunut, ja sitä paitsi hän alituiseen muisti sitä epäystävällistä, kylmää, poissysäävää katsetta ennen niin lempeältä, avonaiselta, jalomieliseltä Seleniniltä.
Kun Nehljudof palasi kotiin antoi ovenvartija hänelle jonkinlaisella ylenkatseella kirjelapun, minkä, kuten ovenvartija sanoi, joku nainen oli vahtimestarin huoneessa kirjoittanut. Kirje oli Shustovan äidiltä. Tämä kirjoitti tahtoneensa käydä kiittämässä tyttärensä hyväntekijää ja pelastajaa ja sitä paitsi pyytävänsä käymään heidän luonansa Vasilinsaarella 5:nellä linjalla. Se oli sangen välttämätöntä, kirjoitti hän, Vera Jefremovnan vuoksi. Älköön hän peljätkö että häntä tullaan rasittamaan kiitollisuudenilmauksilla, kiitollisuudesta ei tulla puhumaan, vaan ainoastaan iloitsemaan hänen läsnäolostaan. Jos olisi mahdollista, eikö hän voisi tulla huomenaamuna.
Toinen kirje oli Nehljudofin entiseltä toverilta, sivusajutantti Bogatirjofilta, jota Nehljudof oli pyytänyt omakätisesti jättämään valmistamansa anomuksen lahkolaisten puolesta keisarille. Bogatirjof kirjoitti suurella, varmalla käsialallaan, että anomuksen hän on lupauksensa mukaan jättävä suoraan keisarin käteen, mutta että hän oli tullut ajatelleeksi: eiköhän Nehljudofin olisi parasta ensin käydä sen henkilön luona, josta tämä asia riippui ja pyytää häntä.
Viime päivien vaikutusten jälkeen oli Nehljudof täydellisessä epätoivon tilassa eikä luullut enää voivansa mitään aikaansaada. Hänen Moskovassa syntyneet aikeensa näyttivät hänestä jonkunlaisilta nuoruudenhaaveiluilta, joissa ihmisen välttämättä on pettyminen tullakseen elämän todellisuuteen. Mutta hän oli nyt Pietarissa kuitenkin pitänyt velvollisuutenaan täyttää kaikki mitä oli aikonut, ja päätti käydä huomenna Bogatirjofin luona ja lähteä hänen neuvonsa mukaan sen henkilön puheille, josta lahkolaisten asia riippui.
Nyt hän haki salkustaan esille lahkolaisten anomuksen ja paraikaa sitä luki, kun hänen ovellensa koputti kreivitär Jekaterina Ivanovnan lakeija ja pyysi yläkertaan teetä juomaan.