—Semmoista tapahtuu. Kasaanissa, kuulkaapas, oli yksi semmoinen—Emma nimeltään. Syntyjään hän oli unkarilainen, mutta silmät ehta persialaiset,—jatkoi hän voimatta salata hymyään tätä muistellessaan, —käytös oli semmoinen, että ei kreivittärellä parempaa…
Nehljudof keskeytti upseerin ja palasi entiseen puheaineeseen.—Minun ymmärtääkseni te voitte helpoittaa semmoisten ihmisten kohtaloa, niinkauan kuin ne ovat teidän vallassanne. Ja niin menetellen te ihan varmaan löytäisitte suuren ilon,—puhui Nehljudof, koettaen lausua ajatuksensa niin selvästi kuin mahdollista, niinkuin puhutaan ulkomaalaisten tai lapsien kanssa.
Upseeri katsoi Nehljudofiin kiiltävillä silmillä ja näytti maltittomuudella odottavan, milloin tämä lopettaa, voidakseen sitten jatkaa omaa kertomustaan unkarittaresta ja hänen persialaisista silmistään, joka oli nähtävästi elävänä hänen mielikuvituksessaan ja nieli koko hänen huomionsa.
—Se on niin, se on epäilemättä niin,—sanoi hän.—Minä säälinkin heitä; mutta minä tahdoin kertoa teille siitä Emmasta. Ajatelkaas mitä hän teki…
—Minua ei huvita tuo asia,—sanoi Nehljudof,—ja sanon teille suoraan, että vaikka olen itsekin ollut ennen toinen, niin nyt minä inhoan semmoista suhdetta naisiin.
Upseeri katsahti pelästyneenä Nehljudofiin.
—Ettekö suvaitsisi vielä teetä?—sanoi hän.
—Ei, kiitoksia.
—Bernof!—huusi upseeri.—Saata tämä herra Bakulofin luo, sano, että laskevat erityiseen huoneeseen valtiollisten luo; saa olla siellä iltahuutoon asti.