Siirtyminen valtiollisten joukkoon paransi Maslovan aseman kaikissa suhteissa. Puhumattakaan siitä, että valtiolliset olivat paremmin sijoitetut, saivat parempaa ruokaa ja vähemmän raakuutta osakseen, parani hänen asemansa vielä siinäkin, että noista miesten ahdistelemisista tuli loppu, ja hän saattoi nyt elää ilman että hänelle joka hetki muistutettiin sitä entisyyttä, jota hän nyt niin halusi unohtaa. Mutta tämän siirtymisen pääetu oli siinä, että hän tutustui muutamiin henkilöihin, joilla oli häneen suuri ja mitä jalostuttavin vaikutus.
Majoituspaikoissa oli Maslovan lupa sijoittua valtiollisten kanssa, mutta matkustaa hänen piti rikoksentekijäin seurassa, koska hän ei ollut mitenkään sairas. Näin hän oli kulkenutkin aina Tomskista asti. Yhdessä hänen kanssaan kulki, niinikään jalkasin, kaksi valtiollista: Maria Pavlovna Stshetinina, tuo sama kaunis lempeä- ja pulleasilmäinen neiti, joka oli ihastuttanut Nehljudofia, kun tämä oli ollut Bogodubofskajaa tapaamassa, ja vielä eräs Jakutin piiriin lähetetty Simonson, se sama musta, pitkätukkainen mies, jolla oli silmät niin syvällä otsan alla ja jonka Nehljudof niinikään oli samassa tilaisuudessa huomannut. Maria Pavlovna teki matkaa jalkasin sen johdosta, että oli luovuttanut oman vankkuripaikkansa eräälle raskaudentilassa olevalle naisvangille; Simonson taas sen johdosta, että hän piti vääränä käyttää hyväkseen säätyoikeuksia. Erillään muista valtiollisista, jotka tulivat myöhemmin vankkureilla, läksivät nämä kolme liikkeelle rikollisten kanssa varhain aamulla. Näin tapahtui myöskin viimeisestä majoituspaikasta lähdettäessä ennen suurta kaupunkia. Joukkokunnan oli vastaanottanut uusi vartioupseeri.
Oli varhainen, sateinen syyskuun aamu. Milloin tuli lunta, milloin tihkui räntää kylmän tuulen mukana. Kaikki joukkokunnan vangit—400 mies- ja noin 50 naisvankia—olivat jo majoituspaikan pihalla. Toiset häärivät vartioaliupseerin ympärillä, joka jakeli kopin vanhimmille muonarahoja kahdeksi vuorokaudeksi; toiset ostelivat syötävää pihalle lasketuilta kauppiailta. Rahojen laskeminen, osteleminen ja myyminen synnytti keskeymättömän sorinan vankien joukossa.
Katjusha ja Maria Pavlovna, molemmat saappaissa ja puoliturkeissa, huivit päässä, tulivat majoitustalosta ulos pihalle ja menivät ruokakauppiaiden luo, jotka toinen toisensa vieressä istuivat tuulen suojassa ja tarjoilivat tavaraansa: tuoretta leipäpiirakkaa, kalaa, makaroonia, puuroa, paistikasta, lihaa, munia, maitoa; olipa eräällä paistettu porsaskin.
Simonson guttaperkkanutussaan ja gummikalossissaan, jotka hän oli nauhoilla kiinnittänyt villasukkiensa päälle (hän oli vegetariaani eikä käyttänyt tapettujen eläinten nahkoja), oli myöskin pihalla odottamassa lähtöä. Hän seisoi ovella, kirjoitellen muistikirjaansa ajatusta, joka oli hänessä syntynyt: »Jos bakterio», kirjoitti hän, »tarkastelisi ja tutkisi ihmisen kynttä, pitäisi se ihmistä elimettömänä olentona. Samoin pidämme mekin maapalloa, tarkastellessamme sen kuorta, elimettömänä olentona. Se on väärin».
Ostettuaan munia, naulan rinkilöitä, kalaa ja tuoretta vehnäleipää, asetteli Maslova näitä säkkiin, sillaikaa kuin Maria Pavlovna maksoi kauppiaille. Samassa syntyi vankien keskellä liikettä. Kaikki hiljeni, ja ihmiset alkoivat asettua riviin. Upseeri ilmestyi ja antoi viimeisiä määräyksiänsä ennen lähtöä.
Kaikki kävi vanhaan tapaansa: miehet lueteltiin, kahleitten eheys tutkittiin ja parit yhdistettiin käsiraudoilla. Mutta äkkiä kuului äkänen päällikön ääni, kuului läimäyksiä vasten ihmisruumista ja lapsen huutoa. Hetkeksi oli kaikki hiljaa, mutta sitten syntyi väkijoukossa tukahdettu nurina. Maslova ja Maria Pavlovna läksivät melupaikalle.
II.
Päästyään sinne Maria Pavlovna ja Katjusha näkivät seuraavaa: upseeri, pönäkkä ihminen, jolla oli suuret vaaleat viikset, hieroskeli vihasena vasemmalla kädellään oikeata kämmentään, johonka koski siksi, että oli sillä lyönyt niin kovasti vangin kasvoihin, ja huusi herkeämättä hävyttömiä, raakoja haukkumasanoja. Hänen edessään seisoi lyhyessä vankitakissa ja vielä lyhyemmissä housuissa pitkä, laiha vanki, puoli päätä paljaaksi ajeltuna. Tämä pyyhki toisella kädellään veriin lyötyjä kasvojaan ja toisella huiviin käärittyä kimakasti huutavaa tyttölasta.
—Kyllä minä sinut, (sopimaton haukkumasana), opetan mokisemaan (taas haukkumasana), vie se akoille,—kiljui upseeri.—Rautoihin!