—Herra upseeri, antakaa minun kantaa lasta. Sotamies pysähtyi.
—Kuka sinä olet?—kysyi upseeri.
—Minä olen valtiollinen.
Maria Pavlovnan kauniit kasvot ja nuo erinomaiset pullistuvat silmät näyttivät vaikuttavan upseeriin, (hän oli jo huomannut hänet vastaanottaessaan joukkokuntaa). Hän katsahti Maria Pavlovnaan vaijeten, ikäänkuin olisi jotain punninnut.
—Minulle se on yhdentekevää, kantakaa jos tahdotte. Kyllä teidän kelpaa sääliä, mutta kuka vastaa karkulaisista?
—Kuinka hän karkuun pääsisi tyttö sylissä?—sanoi Maria Pavlovna.
—Ei minulla ole aikaa teidän kanssanne lörpötellä. Siinä on, ottakaa!
—Käskettekö antamaan?—kysyi sotamies.
—Anna.
—Tule minun syliini,—puhui Maria Pavlovna, koettaen viekotella tytön luokseen.