—Missäkö? Taivaassa kaiketikin.
—Oletko sinä siellä ollut?—
—Olen tai en ole, kaikkihan tietävät, että jumalaa pitää rukoilla.
—Jumalaa ei ole kukaan missään nähnyt. Ainokainen poika, joka on isän helmassa, hän ilmoitti,—sanoi äijä ankaran näköisenä ja yhtä nopeasti.
—Sinäpä taidatkin olla pakana. Rukoilet tyhjään ilmaan,—sanoi kyytimies, pujottaen piiskansa vyön alle ja korjaten hevosensa länkiä.
Joku naurahti.
—Mitä uskoa sinä vaari kulta oletkaan?—kysyi vanhanpuolinen mies, joka kuormineen seisoi lautan laidalla.
—Ei minulla ole mitään uskoa. Sillä minä en usko kehenkään, paitsi itseeni,—vastasi äijä vanhalla tavallaan.
—Miten sitä itseensä uskoo?—sanoi Nehljudof ottaen osaa keskusteluun.—Voihan erehtyä.
—Ei ikipäivinä,—sanoi ukko varmasti, pudistaen päätänsä.