Paulo palasi ensimmäiseen taudinmäärittelyynsä, joka samalla oli yksinkertaisin ja järkevin: hän kärsi sentähden, että oli mies, että tarvitsi naista, nautintoa, tunsi tarvetta siittää uusia olentoja. Hän kärsi vaistotessaan, että elämän luonnollinen tarkoitus on elämän jatkaminen. Siitä hänet oli estetty, ja tämä väkivalta vain kiihoitti hänen vaistojensa tarvetta.
Mutta sitten hän muisti, että hekuma oli jäljestäpäin nautinnon päätyttyä herättänyt inhoa ja ahdistusta. Mitä se siis oli? Se ei ollut oikeuksiinsa, elämään pyrkivä liha, vaan sielu, joka on lihan kahleissa ja pyrkii vapautumaan vankilastaan.
Suurimman rakkaudenhekuman hetkinä sielu pakeni korkealle, kohta taas pudotakseen takaisin entiseen häkkiinsä. Mutta tuokin lyhyt vapautuksen hetki riitti vilahdukselta osoittamaan, minne sielu liitäisi vankeusaikansa päätyttyä, silloin kun lihan valta olisi ainaiseksi rauennut: äärettömän ilon tyyssijaan, iäisyyteen.
Lopulta Paulo hymyili väsyneesti ja surullisesti. Mistä hän olikaan lukenut kaiken tämän? Tietysti se oli saatu kirjoista. Hän ei ollut niin itserakas, että olisi luullut omien aivojensa synnyttäneen uusia ajatuksia. Mutta yhtäkaikki. Totuus on aina ollut sama, kaikilla ihmisillä sama kuin heidän sydämensäkin.
Hän oli luullut olevansa erilainen kuin muut ihmiset, olevansa vapaaehtoisessa maanpaossa ja kyllin arvokas elääkseen lähellä Jumalaa. Ehkä Jumala rankaisi häntä tästä palauttaen hänet takaisin ihmisten pariin kokemaan intohimoa ja tuskaa.
Täytyi nousta ja käydä tietään.
* * * * *
Joku kuului kolkuttavan oveen. Paulo havahtui, hypähtäen nopeasti vuoteestaan kuin matkamies, jonka on määrä lähteä matkalle ja joka pelkää myöhästyvänsä. Noustuaan vuoteesta hän kuitenkin masentuneena istahti sen laidalle.
Tuntui siltä, kuin kaikki hänen jäsenensä olisivat olleet murjotut, ikäänkuin häntä olisi nukkuessa piesty. Istuen kumarassa, leuka painuneena rinnalle, hän nyökäytti vähän päätään kuin sanoakseen: "Kuulen, kuulen!"
Äiti oli muistanut herättää hänet aikaisin, niinkuin oli ollut puhe edellisenä iltana. Niin, äiti kulki suoraa tietään. Hän ei enää näyttänyt ajattelevan yöllisiä tapahtumia ja herätti poikansa, aivankuin kaikki olisi ollut ennallaan.