Hän kääntyi äkkiä heihin selin, ja suntiopoika teki samoin.
Muutamaksi hetkeksi pieni kirkko vaipui niin syvään hiljaisuuteen, että saattoi kuulla kivenhakkaajan kalkuttelevan kummun toisella puolella.
Sitten muuan nainen nousi, meni papin äidin luo, laski kätensä hänen olalleen ja sanoi puoliääneen:
— Teidän poikanne pitää heti tulla ripittämään "Kuningas" Nicodemoa, joka on viimeisillään.
Kuin havahtuen tuskastaan äiti kohotti katseensa. Hän muisti, että Kuningas Nicodemo oli omituinen vanha metsästäjä, joka asui majassaan vuoren laella, ja kysyi, täytyikö Paulon lähteä sinne ylös ripittämään sairasta.
— Ei tarvitse, nainen mutisi, sukulaiset ovat tuoneet hänet tänne kylään.
Äiti lähti silloin viemään sanaa Paulolle pieneen sakaristoon, jossa pappi Antiocon avustamana riisui yltään messukasukkaansa.
— Tuletko ensin kotiin kahville?
Paulo kaihti äidin katsetta. Hän ei vastannut mitään ja tekeytyi kovin kiireiseksi rientääkseen sairaan vanhuksen luo.
Äiti ja poika ajattelivat samaa: Agneselle lähetettyä kirjettä, mutta kumpikaan ei lausunut halaistua sanaa. Paulo lähti juoksujalkaa matkaan. Äiti jäi siihen seisomaan kuin puukuva ja sanoi suntiopojalle, joka asetteli pyhiä esineitä paikoilleen mustaan kaappiin: