— Minun ei olisi pitänyt vielä sanoa mitään, niin että hän ensin olisi käynyt kotona juomassa kahvinsa.
Antioco käänsi kaapin aukosta kasvonsa äitiin päin virkkaen juhlallisesti:
— Papin täytyy tottua kaikkeen.
Ja jatkaen kaapin järjestelyä poika lisäsi melkein kuin itsekseen puhuen:
— Ehkä hän on vihainen minulle, kun sanoi, että minä muka olin hajamielinen. Mutta se ei ole totta; minä vakuutan, ettei se ole totta. Enhän tehnyt muuta kuin katselin vanhuksia, ja minua tuppasi naurattamaan, sillä nuhdesaarnasta he eivät suinkaan ymmärtäneet tuon taivaallista. He istuivat siinä suu ammollaan, mutta eivät silti ymmärtäneet yhtään mitään. Lyönpä vaikka vetoa, että vanha Marco Panizza luulee, että hänen täytyy pestä kasvonsa joka päivä eikä ainoastaan pääsiäisenä ja jouluna. Ja saattepa nähdä, että tästäpuolin he kaikki tulevat joka päivä kirkkoon, kun pappi sanoi, että kirkossa käymällä kurjuuskin häviää.
Äiti seisoi siinä järkähtämättömänä kädet esiliinan alla.
— Sielun kurjuus, hän virkkoi osoittaakseen, että ainakin yksi oli ymmärtänyt papin sanat. Silti Antioco katsoi häneen, samoin kuin äsken oli katsellut vanhuksia, ja hänen teki mielensä purskahtaa nauruun. Sillä hän oli varma siitä, ettei kukaan ymmärtänyt näitä asioita niin hyvin kuin hän itse, joka jo osasi ulkoa neljä Evankeliumia ja aikoi papiksi, mikä ei estänyt häntä olemasta yhtä nulikkamainen ja utelias kuin muutkin pojat.
Kun papin äiti oli poistunut, Antioco sulki sakastin saatuaan kaikki järjestykseen ja kulki pienen kirkkotarhan poikki, jossa rosmariini rehoitti ja joka oli yksinäinen kuin hautausmaan nurkkaus. Mutta hän ei mennytkään äitinsä luo, jolla oli pieni ravintolantapainen aukion laidassa, vaan riensi pappilaan saamaan tietoja Kuningas Nicodemosta. Mutta oikeastaan hänen käyntinsä tarkoitus oli toinen.
— Poikanne tiuskaisi minulle, kun näytin tarkkaamattomalta, hän kertoi levottomana papin äidin valmistellessa aamiaista pojalleen. — Ehkä hän ei enää huoli minusta suntioksi. Ehkä hän ottaa Ilario Panizzan minun tilalleni. Mutta Ilario ei edes osaa lukea, ja minä luen latinaakin. Ja sitten se Ilario on niin likainen. Mitä arvelette? Potkiikohan hän minut pois?
— Hän tahtoo, että olet tarkkaavainen; siinä kaikki. Ei kirkossa saa nauraa! papin äiti vastasi ankarasti ja vakavasti.