— No kaikkea päähäsi pälkähtää. Sinne lähdetään ratsain. Eihän sinun oikeastaan tarvitsisi tulla mukaan. Mutta jos tahdot, voit istua satulani takana.
— Minä kyllä kuljen jalan. En koskaan väsy.
Muutama hetki myöhemmin poika oli valmiina lipas kädessä ja punainen mekko käsivarrella. Omasta puolestaan hän olisi kernaasti ottanut päivänvarjonkin mukaan, mutta täytyi noudattaa esimiehen määräystä.
Hänen odottaessaan pappia kirkon edustalla kaikki ryysyiset pojat, joiden tavallinen temmellystanner kirkkopiha oli, keräytyivät uteliaina hänen ympärilleen uskaltamatta kuitenkaan tulla liian lähelle, katsellen lipasta kauhunsekaisella kunnioituksella.
— Näytä sitä oikein läheltä, sanoi yksi heistä.
— Pysykää loitolla. Muuten usutan kimppuunne vartian koiran.
— Vartian koiran? Ethän itse uskalla mennä sitä lähellekään.
— Minäkö? Antioco sanoi ylpeästi hymyillen.
— Sinä juuri. Ja luulet kaiketi olevasi itse Herra Jumala, kun sinulla on Jumalan ruumis kädessä.
— Minä sinun sijassasi, sanoi muuan huimapää, pötkisin tieheni lippaineni ja tekisin tuhat taika-temppua pyhällä öljyllä…