— Tahtoisin tavata miehennekin, näin hän aloitti, kyynäspäät pöydällä, liittäen yhteen sormenpäät ja katsellen sormien lomitse. — Mutta Antioco ilmoitti minulle hänen palaavan kotiin vasta sunnuntaina.
Emäntä nyökäytti lyhyesti päätään:
— Se on totta. Mutta jos haluatte, voin käydä hakemassa hänet kotiin, ehdotti Antioco osoittaen intoa, johon ei kumpikaan toisista kiinnittänyt huomiota.
— On kysymys Antiocosta. Se hetki on tullut, jolloin teidän tulee vakavasti ajatella hänen tulevaisuuttaan. Hän on jo iso poika; täytyy opettaa hänelle joku ammatti, tai jos tahdotte, että hänestä tulee pappi, on teidän ajateltava, minkä vastuun otatte hartioillenne.
Antioco avasi huulensa, mutta kun äiti samassa alkoi puhua, hän kääntyi kuuntelemaan vaieten, paheksumisen varjo synkistyneillä kasvoillaan.
Emäntä käytti hyväkseen tilaisuutta kehuakseen tapansa mukaan miestään ja siten osaksi puolustautuakseen sen johdosta, että oli mennyt naimisiin häntä itseään paljoa vanhemman miehen kanssa.
— Minun Martinoni, niinkuin teidän kunnianarvoisuutenne tietää, on maailman tunnollisin mies: hyvä aviomies, hyvä isä ja työtä tekemään parempi kuin muut. Teidän kunnianarvoisuutenne tietää hyvin, miten huonoa toimeentulo on näillä seuduin asukasten laiskuuden takia. Siis sanon: jos Antioco valitsee ammatin, hänen tarvitsee vain seurata isänsä esimerkkiä, se on paras ammatti hänelle. Poika on vapaa valitsemaan, ja vaikka hän ei tahtoisi tehdä mitään, niin hän voi silti, Jumalan kiitos, elää varastamatta. Mutta jos hän valitsee toisen ammatin kuin isänsä, niin valitkoon. Jos valitsee sydenpolttajan toimen, hyvä, tulkoon hänestä sydenpolttaja; jos valitsee puusepän ammatin, niin ruvetkoon puusepäksi. Jos hän tahtoo ruveta maata viljelemään, niin tulkoon maanviljelijäksi.
— Tahdon tulla papiksi, sanoi poika huulet väristen ja silmät säihkyen tahdonlujuutta.
— No hyvä, rupea sitten papiksi.
Näin näytti kysymys pojan tulevasta kutsumuksesta ratkaistulta.