Antioco nojasi pöydän laitaan, hänen polvensa notkuivat. Tämä oli hänen elämänsä onnellisin hetki.
Iloissaan hän ei huomannut, että pappi, sillä aikaa kuin emäntä asetti pullon takaisin hyllylle, kalpeni ja tuijotti ulos ovesta kuin olisi siellä nähnyt aaveen.
Musta hahmo kiiti torin poikki; nyt se jo oli viinituvan ovella, katsoi sieltä suurin mustin silmin ja tuli sisään hengästyneenä.
Se oli muuan Agnesen palvelijattarista.
Pappi vetäytyi vaistomaisesti huoneen perälle koettaen piilottautua, mutta palasi paikalleen kuin olisi saanut sysäyksen selkäänsä. Hänestä tuntui kuin hän olisi pyörinyt hyrrän tavoin, ja ajatellessaan, että toiset voisivat huomata hänen mielenliikutuksensa, hän pysähtyi.
Mutta hän ei tahtonut kuulla niitä sanoja, jotka palvelijatar aikoi lausua pöydän takana tarkkaavasti kuuntelevalle emännälle. Hän ajatteli vain pakoa, pelastumista. Hänestä tuntui, kuin hänen sydämensä olisi lakannut sykkimästä, veri sakoi hänen päähänsä ja kohisi korvissa. Mutta palvelijattaren sanat tunkivat silti hänen sielunsa uumeniin.
— Nuori emäntämme kaatui; häneltä vuoti niin paljon verta nenästä, että näyttää siltä kuin hän olisi saanut päähänsä sisäisen haavan. Ja verenvuotoa jatkuu. Antakaa minulle Santa Maria Egiziatan avaimet, ne yksin voivat tyrehdyttää verenvuodon.
Antioco kuunteli häntä tarjotin viinilaseineen vielä kädessä, ja riensi sitten ottamaan avaimia vanhasta särkyneestä lippaasta; verta vuotavalle nenälle pantuina ne tosiaan lievensivät verenvuotoa.
— Tämä on ilveilyä, ajatteli Paulo. Hän on lähettänyt palvelijattarensa urkkimaan minua ja viekoittelemaan minua taloonsa. Ehkäpä he ovat yksissä tuumin viinituvan emännän kanssa.
Mutta sisimmässään hän tunsi tuskansa myrskyn kiihtyvän. Ei, palvelijatar ei valehdellut. Agnese oli liian ylpeä uskoakseen asioitaan kellekään, saati palvelijoilleen. Epäilemättä Agnese todella voi huonosti. Paulo kuvitteli näkevänsä hänen suloiset kasvonsa verissä. Ja hän, Paulo, oli haavoittanut häntä. "Näyttää siltä, kuin hän olisi saanut päähänsä sisäisen haavan".