Koko hänen menneisyytensä ja hänen sukunsa menneisyys palasi hänen sisäisen katseensa eteen ja hellytti häntä hänen kuunnellessaan tuota vanhusten ja naisten laulua; olihan heidän joukossaan sellaisia, jotka olivat rakentaneet ja varustaneet hänen talonsa, viljelleet hänen kasvitarhaansa, kutoneet hänen kapaloidensa kankaan.
Kuinka hän saattoi tuon kansan edessä, joka vielä piti häntä valtiattarenaan, väittää olevansa puhtaampi kuin alttarilla seisova pappi?
Silloin hänkin tunsi Jumalan läsnäolon ympärillään ja sisässään, jopa intohimossaankin.
Hän tiesi, että se kuritus, millä hän aikoi ruoskia miestä, jonka kanssa oli syntiä tehnyt, samalla oli hänen oma kurituksensa. Mutta armollinen ja laupias Jumala puhui nyt hänelle vanhusten vakavalla äänellä, naisten ja viattomien lasten laulusta, kehoittaen häntä olemaan varuillaan itseensä nähden.
Hänen menneet yksinäiset päivänsä kulkivat hänen sielunsa silmien ohi synnyinseutunsa rahvaan laulun sävelissä. Hän näki itsensä lapsena, tyttönä, nuorena naisena tässä samassa pyhäkössä, tässä samassa kirkonpenkissä, joka oli kulunut hänen esivanhempiensa polvista ja kyynärpäistä. Itse kirkko kuului tavallaan hänen suvulleen. Eräs hänen esiäitinsä oli rakennuttanut sen, ja taru kertoi, että ihmeitä tekevän Neitsyen kuvan oli eräs hänen esi-isistään pelastanut raakojen merirosvojen käsistä ja tuonut tälle seudulle.
Agnese oli syntynyt ja kasvanut keskellä näitä pyhimystaruja, keskellä suuruuden ilmakehää, mikä erotti hänet Aarin yksinkertaisista ihmisistä, vaikka hän elikin heidän keskuudessaan sulkeutuneena kuin helmi karkean simpukan kuoreen.
Miten hän saattoi paljastaa häpeänsä kansalle?
Mutta juuri tuo tunne, että hän oli valtiattarena tässä pyhässä paikassakin, teki hänelle sietämättömäksi sen miehen läsnäolon, joka oli ollut hänen vertaisensa synnissä, mutta joka nyt seisoi tuolla ylhäällä pyhyyden naamio kasvoillaan, pyhät ehtoollisastiat käsissään, ylevänä ja kirkkaana ja kohoten korkeammalle häntä, joka oli kumartuneena hänen jalkainsa juuressa sen syyn painamana, että oli rakastanut häntä.
Hänen sydämensä paisui jälleen vihasta ja tuskasta. Ja nyt rahvaan laulu värähteli hänen korvissaan synkkänä kuin syvyydestä rukoilevana vaatien häneltä vapahdusta ja oikeutta.
Jumala itse puhui hänelle synkkänä ja ankarana vaatien häntä karkoittamaan temppelistä hänen arvottoman palvelijansa.