Ja Annedda muori kaatoi viiniä laseihin. Ennen pitkää keittiö oli täynnä väkeä. Ukko Portolu huusi lakkaamatta kuuluttaen kaikille, että hänen poikansa olivat kolme kyyhkyä. Ja hän olisi tahtonut kauan lörpötellä kaikkien kanssa, mutta Pietron teki kovasti mieli näyttää morsiamensa Eliakselle, ja hän kehoitti kehoittamalla tätä lähtemään tuvasta hänen kanssaan.
— Tule hengittämään raitista ilmaa, — hän sanoi. Tämä miesparka on ollut tarpeeksi kauan teljettynä sisälle, jotta hennoisitte pitää häntä täällä koko iltaa.
— Kyllä hän pian saa tarpeekseen raittiista ilmasta, — eräs sukulainen huomautti.
— Hänen tyttömäiset kasvonsa kyllä pian muuttuvat mustiksi kuin ruuti.
— Niin luulen minäkin, — Elias huudahti ja siveli käsillään kasvojaan häveten niiden kalpeutta.
Mutta lopulta Pietron onnistui saada muut suostumaan, ja veljekset olivat lähdössä ulos, kun Pietron tuleva anoppi astui sisälle. Hän oli pitkä, laiha ja jäykkä leski, mullanväristen kasvojen ympärillä musta päähineside.
— Poikani! — leski huudahti mahtipontisesti ja työntyi avosylin Eliasta kohti. — Älköön Herra sataan vuoteen lähettäkö toista sellaista onnettomuutta!
— Sitä hartaasti toivokaamme!
Annedda lähestyi kiireisesti Pietron tulevaa anoppia sanoakseen hänelle jotakin kohteliasta, mutta vanha Portolu ehätti edelle ja otti tämän urakalleen, tarttui hänen käsiinsä ja pudisti häntä rajusti.
— Näetkö hänet? — hän huusi tulijalle vasten kasvoja — näetkö hänet, Arrita Scada? Kyyhky on palannut pesäänsä. Kuka voi nyt käydä meihin käsiksi? Niin, sanohan, Arrita Scada…