— Ei! Ei! Ei! — hän aina toisti koettaen karkoittaa turhia haluja, turmiollisia haavekuvia, ja silloin hän alkoi rukoilla ja syventyi opintoihinsa. Mutta melkein aina, vaikkakin sata kertaa karkoitettuina, surulliset unelmat palasivat yhä uudelleen.
Eräänä yönä hän luki Pyhän Paavalin kirjettä roomalaisille. Oli kirkas kuutamoinen huhtikuunyö. Avoimesta ikkunasta leyhkäili huoneeseen hivelevän lauha tuulahdus, ja mitä kirkkain tähti tuikki kristallinkuulakalla taivaalla. Elias tunsi itsensä tavallista surumielisemmäksi. Elämä houkutteli, haasteli hänelle kiehtovaa kieltään ja ahdisti häntä keväisen yön puhtaalla henkäyksellä. Sanomattoman ihanat muistot palasivat hänen mieleensä, ja kevään uudesti syntyessä kiehui hänen veressään jotakin uutta ja levottomaksi tekevää.
— Ei! Ei! — hän toisti itsekseen pudistaen päätään ikäänkuin karkoittaakseen nuo kiusaavat ajatukset. — Täytyy unohtaa kaikki, täytyy opiskella, pyrkiä eteenpäin, Elias Portolu. Hän painoi pään käsiinsä ja upposi lukuihinsa. Ympärillä oli syvä hiljaisuus ja hyvin kaukaa, kuin etäältä maaseudulta kantautuen, värähteli surunvoittoinen nuorolainen laulu. Elias luki, luki uudelleen, punnitsi, toisteli ulkomuistista raamatun säkeitä:
"Älkää harrastuksessanne olko velttoja; olkaa hengessä palavia; palvelkaa Herraa".
"Olkaa toivossa iloisia, ahdistuksessa kärsivällisiä, rukouksessa kestäviä".
"Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa älkääkä kirotko".
"Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Harrastakaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä".
"'Minun on kosto, minä olen maksava', sanoo Herra".
"Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä".
* * * * *