Uusi lääkäri ja uusi lääke eivät kuitenkaan voineet estää lapsen tautia yltymästä. Eräänä päivänä Elias näki lapsen lepäävän alakerran pienen huoneen vuoteessa. Poloisessa oli kova kuume, ja se houraili; sen silmiä peitti kuin usva, ja kasvot olivat polttavan kuumat. Maddalena hoiti sitä neuvottomana ja epätoivoisena, ja Annedda muori oli jo turvautunut parannuskeinoihinsa, jotka ehkä olivat pyhiä, mutta silti täysin tehottomia.
Hänellä oli erikoinen pyhäinjäännös kuumeen parantamiseksi. Sillä hän siveli lapsen ruumista rukoillen palavasti Jumalaa, Pyhää Henkeä, Rimedian Neitsyttä, Misericordian Neitsyttä, Miracolon Mariaa, Pyhiä sieluja, Pyhää Basiliusta, Santa Luciaa, Pyhää Verta, Viattomia lapsia. Mutta silti kuume vain kiihtyi.
Silloin noudettiin taloon lääkäri. Hän selitti, että lapsen tila oli erittäin vakava, mutta ei sentään toivoton, jollei lavantauti vain puhjennut pahentamaan sitä. Elias, joka seisoi kalpeana ikkunan ääressä, näki Farren kiipeävän hiekkapolkua, ja vaistomaisesti hän puristi kätensä nyrkkiin.
— Tuossa hän taas on! — hän ajatteli. — Hän tulee lisäämään kärsimystäni. Ehkä poika kuolee, enkä minä edes pääse lähelle hänen vuodettaan antaakseni hänelle viimeiset hyväilyni, viimeisen huolenpitoni, jotavastoin se kaikki on sallittua tuolle miehelle. Lähden siis tieheni, sillä jos hän tulee tänne ja lähestyy lastani, en enää vastaa teoistani.
Hän poistui huoneesta lääkärin seurassa. Pihalla he kohtasivat Farren, joka näytti olevan huolissaan ja tiedusteli lapsen tilaa.
— Lapsen tila on kovin huono, antakaa sen olla rauhassa äitinsä kanssa! — Elias sanoi karskisti.
Farre katsoi häneen hiukan ihmeissään, mutta ei sanonut mitään.
Lääkäri ehdotti Eliakselle, että he lähtisivät kävelemään maantielle, ja nuori pappi suostui siihen kernaasti. Mutta toisen puhuessa hänen katseensa harhaili etäällä laakson pohjukassa. Ja hän luuli kuin unessa näkevänsä Farren istuvan lapsen vuoteen ääressä ja Maddalenan kalpeana ja murheellisena kumartuvan pienen potilaan puoleen tarkaten taudin kehittymistä. Lihava sulhasmies lohdutteli, ojensi kätensä hyväilläkseen pienokaista ja puhui sille helliä sanoja.
Sillä välin lääkäri käveli Eliaksen rinnalla lörpötellen pulleasta punakasta tytöstä, jonka he olivat tavanneet lähteellä.
— Puhutaan, että tyttö on erään herrasmiehen rakastajatar. Onpa sillä
tytöllä lanteet! Mutta muuten hänellä ei ole erikoisen kaunis vartalo.
Onkohan tuo letukka todella jo jonkun herrasmiehen rakastajatar?
Oletteko kuullut puhuttavan siitä?