Hän meni hiukan epävarmoin askelin keittiöön. Isä ja veljet nukkuivat raskaasti kaislamatoillaan. Lamppu paloi hellalla. Elias paralle, joka oli niin huonoissa voimissa, oli järjestetty vuode keittiön viereiseen pieneen huoneeseen. Hän otti lampun, kulki läpi huoneen, missä isoilla pöydillä oli joukoittain keltaisia, öljyisiä juustoja, joista levisi vastenmielinen haju, ja meni huoneeseensa.
Hän riisui vaatteet yltään, paneutui vuoteeseen ja sammutti lampun, mutta selkä oli kuin poikki, ja päätä särki. Ennen pitkää hän vaipui samanlaiseen horrostilaan kuin äsken, ja sekavat unet alkoivat vaivata häntä. Nytkin hän näki laitumen, ruohon, isot paksuvillaiset lampaat, läheisen metsän vihreän ääriviivan. Ukko Martinu oli edelleen siinä, mutta nyt hän, tuo pitkä, suoraryhtinen, likainen, juhlallinen mies seisoi aitauksessa kiinni.
Elias seisoi niinikään aitaukseen nojaten, mutta sen toisella puolella, kertoen useita seikkoja sieltä. Muun muassa hän sanoi:
— Meidät vietiin aina kirkkoon, meidän täytyi usein käydä ripillä ja ehtoollisella. Vankilansaarnaaja oli jumalinen mies. Sanoin hänelle kerran ripissä, että olin lukenut toiselle kymnaasiluokalle asti, ja että sitten rupesin paimeneksi, mutta että monesti olin katunut, etten jatkanut opintoja. Silloin hän lahjoitti minulle kirjan, jonka joka toinen sivu oli kirjoitettu latinaksi ja toinen italiaksi: se oli kirja piinaviikkoa varten. Olen lukenut sen sata, mitä sanonkaan, enemmän kuin tuhat kertaa, ja se on minulla täällä mukanani. Osaan lukea sitä sekä latinaksi että italiaksi.
— Oletpa siis aika viisas mies.
— En sentään niin viisas kuin te. Mutta pelkään Jumalaa.
— No, kun pelkää Jumalaa, on viisaampi kuin kaikki kuninkaat, — ukko
Martinu huomautti.
Tässä uni kävi sekavaksi ja sulautui toisiin yhtä kummallisiin uniin.
II
Vaikka Mattia kehoittamalla kehoitti Eliasta heti lähtemään hänen kanssaan lammastarhaan, tämä silti jäi muutamaksi päiväksi kotiin, missä häntä kävi tervehtimässä ystäviä ja tuttavia.