— Lisäksi on parempi elää sovussa kaikkien kanssa. Jumala vaatii meiltä rauhan tekoja — Elias huomautti.
— Jumala sinua siunatkoon, Elias, sanoitpa suuren totuuden.
Kuinka iloiseksi Annedda tunsikaan itsensä kuullessaan poikansa puhuvan Jumalasta ja nähdessään hänen palaavan kirkosta ja lukevan tuota isoa mustaa kirjaa, jonka oli tuonut sieltä.
— Jumalan kiitos! — hän ajatteli vallan liikutettuna, — hänen mielensä on taas puhdas niinkuin lapsena.
Äiti ja poika valmistautuivat nyt täyttämään Pyhälle Fransiskukselle annettua lupausta.
San Francescon kirkko on Lula-vuoristossa. Taru kertoo, että sen rakennutti muuan rosvo, joka väsyttyään kuljeskelevaan elämäänsä lupautui alistumaan oikeuteen ja rakennuttamaan kirkon, jos hänet vapautettaisiin; olipa tarina tosi tai ei, yhtäkaikki kirkon perustajan jälkeläisistä valitaan vuosittain niin sanotut priorit eli juhlan ohjaajat. Kaikki nämä jälkeläiset liittyvät toisiinsa juhlallisuuksien aikana, ja näihin jälkeläisiin kuului Portolun perhekin.
Joitakin päiviä ennen juhlaa Pietro lähti San Francescoon härkien vetämillä rattailla ja teki ilmaiseksi päivätyönsä toisten talonpoikien ja muurarien kanssa, joista eräät tekivät työtä täyttääkseen lupauksensa. He järjestivät kuntoon kirkon ja sen ympärille rakennetut majat ja toivat sinne puita poltettavaksi juhlan aikana. Annedda lähetti priorin vaimolle määrämitan jauhoja ja auttoi toisia pyhimyksen jälkeläisiin kuuluvia naisia jauhojen puhdistamisessa ja niiden leipien leipomisessa, jotka aiottiin ottaa mukaan juhlaan. Osan näistä leivistä priorin lähetti vei lahjana Nuoron lähistössä asuville lammaspaimenille, yhden leivän kullekin. Paimenet ottivat sen osoittaen harrasta kunnioitusta ja antoivat vastalahjana varojensa mukaan omia tuotteitaan, muutamat rahaa ja lampaitakin. Toiset lupasivat lahjoittaa kerrassaan lehmän, jonka oli määrä kartuttaa jo ennestään laitumista ja lampaista rikkaan pyhimyksen karjaa. Kun lähetti astui Portolun perheen laitumelle, ukko Portolu paljasti päänsä, teki ristinmerkin ja suuteli leipää.
— Nyt en anna sinulle mitään, — hän virkkoi lähetille, — mutta juhlaan tulen pikku eukkoni kanssa, ja silloin tuon mukanani pyhimykselle keritsemättömän lampaan ja kaiken, minkä karjani yhtenä päivänä on tuottanut. Berte Portolu ei ole itara, hän uskoo Pyhään Fransiskukseen, ja Pyhä Fransiskus on aina auttanut häntä. Mene nyt Jumalan haltuun.
Tällä aikaa Annedda muori jatkoi valmistuksiaan. Hän leipoi erityisenlaista leipää, valmisti korppuja ja makeisia manteleista ja hunajasta, osti kahvia, ruusulikööriä ja paljon muuta. Elias seurasi hellyyttä uhkuvin katsein äitiään hänen rauhallisissa askareissaan ja auttoi häntä toisinaan. Hän ei juuri koskaan liikkunut ulkoisalla tuntien itsensä yhä raukeaksi ja heikoksi, ja hänen sinivihreät, syvällä kuopissaan piilevät silmänsä tuijottivat usein tyhjään avaruuteen, lasimaisina kuin vainajalla.
Vihdoin lähtöpäivä koitti. Se oli sunnuntai toukokuun alussa. Kaikki oli valmiiksi sullottuna villakankaasta tehtyihin säkkeihin. Siellä täällä teillä näkyi talous- ja elintarpeita täyteen ahdettuja rattaita, joiden eteen paraikaa valjastettiin härkiä.