Annedda muori ja Elias menivät ennen lähtöä aamumessuun pieneen Rosario-kirkkoon. Vähän ennen jumalanpalveluksen alkua eräs mies tuli kirkkoon, meni alttarin ääreen ja otti alas lasista ja puusta tehdyn kupukan, jonka alla oli pieni Pyhän Fransiskuksen kuva. Miehen hankkiutuessa poistumaan kirkosta muutamat naiset viittasivat häntä tulemaan heidän luokseen, niin että he voisivat suudella kupukkaa. Eliaskin viittasi hänet luokseen ja suuteli kupukkaa pyhimyksen jalkojen kohdalta.
Kohta senjälkeen kaikki jo olivat matkalla. Priori, keski-ikäinen Nuorosta kotoisin oleva mies, jolla oli vaaleahko parta, ratsasti kauniin harmaan hevosen selässä ja piti kädessään lippua ja pyhimyskuvaa. Häntä seurasi ratsain miehiä, joilla oli nainen satulan takana, naisia ratsastaen yksin, ja toisia jalan, lapsia, koiria, rattaita. Mutta kaikki matkustivat toisistaan riippumatta, molemmin puolin tietä.
Oli ihana aamu. Mahtavat vuoret, joita kohti kuljettiin, kohosivat siintävinä aamuruskon sinivihreiden liekkien valaisemalle taivaalle. Korkeaa ruohoa kasvoi Isallen jylhässä laaksossa, ja polulle kallistelivat kinsterit kullanhohteisia kukkiaan kuin isoja palavia lamppuja. Matkustavien taakse häipyi yhä kauemmaksi helmenharmaaseen taivaantaustaan viileä Orthobene-vuori metsien vihannuuden, kinsterikullan ja sammalikon punakukkien värittämänä. Äkkiä laakso aukeni. Näkyi yksinäisiä tasankoja vielä hentojen oraiden peittäminä, jotka kimmeltelivät kasteesta ja aallehtivat hopeanhohteisina vielä matalalla olevan auringon säteissä. Ylt'yleensä unikkojen, ajuruohon ja päivänkakkaroiden peittämiltä niityiltä nousi huumaavia tuoksuja.
Mutta matkamiehet pyrkivät vuorille jättäen taakseen viljavat tasangot, jotka päättyivät mereen. Aurinko alkoi paahtaa kuumasti; nuorolaiset ratsastajat hiljensivät toisinaan hevosiaan ja taivuttivat päätään taaksepäin ottaen "virkistävän kulauksen" hiotuista pulloista. Siinä joukossa vallitsi hilpeä mieli. Muutamat miehistä kannustivat tuontuostakin hevosiaan, jotka karauttivat nelistäen eteenpäin; vauhti kiihtyi kiihtymistään, ja ratsastajat viskautuivat taapäin satulassaan päästellen hurjia ilohuutoja.
Elias seurasi heitä tuijottavin katsein, ja hänen kasvonsa kirkastuivat. Hänenkin teki mielensä huutaa, ja hän tunsi suonissaan väristyksen muistaessaan kaukaisia ratsastusretkiä; hän halusi taas lähteä tuollaiselle huumaavalle vapaalle retkelle… Mutta Annedda muorin ohut käsivarsi oli kietoutuneena hänen vyötäisilleen, minkävuoksi Elias ei ainoastaan hillinnyt luonnonihmisen vaistojaan, vaan pysytteli myös kaukana toisten jäljessä, jotta heidän nostamansa pöly ei olisi vaivannut hänen vanhaa äitiään.
Viimein alettiin nousta ylös vuoren rinnettä. Tummat liuskakivet pilkoittivat esiin mastiksipuu-viidakoista, joita rinne oli täynnä, ja metsäruusut olivat täydessä kukassa. Taivaanranta levisi avarana, ja tuoksukylläinen tuuli puhalteli yli huojuvien vihreiden pensasten. Vuorilla vallitsi kuvaamaton unelmoiva rauha, hiljaisuus, jota tuskin keskeytti etäinen käen kukunta tai matkaavien hillityt äänet. Äkkiä kaivosten mustat aukot ja hiilikasat rumensivat tätä ylevää maisemaa. Sitten seurasi jälleen rauha, unelma, taivaan kirkkaus, tummat kalliot, etäällä välkkyvä meri. Palattiin taas mastiksipuiden, metsäruusujen, tuulen, yksinäisyyden keskeymättömään valtakuntaan.
Kun oli saavuttu korkealle mastiksien ympäröimälle pengermälle, kaikki pysähtyivät. Muutamat naiset laskeutuivat hevosen selästä, miehet ottivat kulauksen pulloistaan. Vanha taru kertoo, että pyhäinkuva oli matkallaan kirkkoon tahtonut pysähtyä juomaan juuri tähän paikkaan… Kirkko jo näkyi valkoisine muureineen ja punakattoineen keskellä vihreätä kanervikkoa, puolitiessä vuorenhuipulle päin.
Lyhyen levähdyksen jälkeen jatkettiin matkaa. Elias Portolu ja Annedda muori pysyttelivät edelleen takimmaisina. Lähestyttiin päämäärää, aurinko oli jo kohonnut melko korkealle, mutta miellyttävä, metsäruusuille tuoksuva tuuli lievensi paahtavaa kuumuutta.
Taas tuli eteen notkelma, taas noustiin ylemmäksi — valkoiset muurit ja punaiset katot tulivat lähemmäksi. Rohkeutta! Rinne on jyrkkä ja kivinen, Annedda muorin on pidettävä lujasti kiinni Eliaksesta. Tamma on väsynyt ja kiiltää hiestä, varsa on vallan uupunut. Rohkeutta! Päämäärä on lähellä, tuossa on jo soma kirkko ympärillään pienet majat, joita suojaa muuri, tuossa piha, ja portti on selko selällään. Kirkko näyttää pieneltä linnoitukselta, kohoten vitivalkoisena ja punaisena kohti taivaan sineä vihreiden pensasten keskeltä.
Alempaa tieltä Elias ja Annedda näkivät hevosten ja ratsastajien tungeksivan, tuuppivan toisiaan ja työntyvän sisälle portista keskellä tomupilveä. Miehiltä putoilivat lakit päästä, naisilta huivit, muutamilla naisilla olivat hiukset vaivalloisella matkalla hajaantuneet ja riippuivat epäjärjestyksessä. Kimeä kello soi ylhäällä, ja sen iloinen kaiku häipyi avaruuteen.