— Ja sinä kaunein poika, — tyttö vastasi nokkelasti hääriessään ison kattilan ääressä.
Elias istuutui hänen viereensä katsellen häntä omituisen hartaasti. Tyttö oli mielissään ja nauroi, mutta Eliaksesta tuntui kuin hänen sydämensä olisi menehtynyt.
Majan perällä istuen Maddalena piti heitä silmällä. Joskus hän laski alas isot luomensa ja pitkät silmäripsensä, näyttäen silloin surumieliseltä ja alistuvalta kuin madonna. Kun ilta-ateria oli valmis, Berte Portolu kutsui Eliasta.
— Minä jään tänne, — nuori mies huusi — Pyhän Fransiskuksen kaunein nainen on pyytänyt minua jäämään lietensä ääreen.
— Sinun on tultava tänne! — ukko Portolu äyhkäisi. Ei kukaan ole pyytänyt sinua vieraakseen, ja jos joku sen olisi tehnytkin, en suostuisi siihen… Jollet tule hyvällä, niin isäsi Berte Portolu noutaa sinut väkisin.
Elias nousi oitis ja totteli. Mutta hän ei välittänyt ruoasta eikä juomasta ja vastasi väkinäisesti, kun joku häntä puhutteli.
— Miksi olet huonolla tuulella? — Maddalena kysyi häneltä ystävällisesti ilta-aterian päättyessä. — Senkö tähden, että hoputimme sinua tulemaan pois priorin lieden äärestä? No mene sinne vain, ja palaa, milloin haluat. Pääasia on, että olet iloinen.
— Jos menenkin, — Elias vastasi epäkohteliaasti, — niin mitä se sinua liikuttaa?
— No eipä suinkaan! — tyttö virkkoi kuin jäykistyen. Sitten hän kääntyi Pietron puoleen, hymyili hänelle eikä enää kiinnittänyt huomiotaan kehenkään muuhun.
Elias kavahti pystyyn ja poistui. Mutta hän ei mennytkään priorin lieden ääreen vaan ulos, missä istuutui pihalle. Hän tunsi sekavaa, kuumeista ahdistusta, halua purra nyrkkejään, huutaa, heittäytyä maahan ja itkeä. Mutta huolimatta päihtymyksestään ja intohimostaan hän sentään säilytti tajuntansa ja ajatteli: