Hän etsi sitä ja joi sen löydettyään vahvasti vettä. Maddalena katseli häntä ja nauroi.
— Miksi naurat? — Elias kysyi laskien kiulun maahan. — Senkö tähden, että heti noustuani juon? Se tietää, että olin humalassa eilisiltana. No niin, onhan viini miesten juomaa.
— Sinä et ole mikään mies, — tokaisi siihen ukko Portolu, joka jo oli ehtinyt ottaa viinanaukun, — sinä olet tuoreesta juustosta tehty nukke. Naikkosen tarvitsee vain puhaltaa sinuun, niin mäiskis, makaat maassa kuolleena, muodottomana kimpaleena.
— Olkoon vaikka niinkin, — Elias virkkoi suuttuneena; — riittäköön vain naikkosen henkäys kaatamaan minut kuolleena maahan, mutta jättäkää minut rauhaan.
— Hyi, kuinka huonolla tuulella sinä olet! — Maddalena huudahti. —
Se johtuu kai siitä, että minä olen täällä.
— Niin, juuri sentähden, että sinä olet täällä.
— Tämä kyyhky! — ukko Portolu huudahti levittäen käsivarsiaan, — tämä kyyhky, joka levittää iloa, minne vain tulee. Ja minun oma poikani, tämä kissansilmäinen nukke, sanoo huonoa tuultaan tytön syyksi. Mene, mene matkoihisi, sinä kirottu nulikka. Jos olet huonolla tuulella, niin mene ja hirtä itsesi. Mutta se vain on varmaa, että Berte Portolulle et koskaan tuo toista tällaista ruusua, joka täyttää talon ilolla.
Elias tunsi piston sydämessään näitä sanoja kuullessaan. Sillä äkkiä hänen mieleensä johtui, että Maddalena tuli Pietron vaimona asumaan heidän kotiinsa ja että häihin oli enää muutama viikko. Se oli kidutus, johon hän ei voisi alistua.
— Juo kahvia, poikani, — Annedda kehoitti. — Ota tuo korppu, ole iloinen, vietämmehän juhlaa, ja Pyhä Fransiskus loukkautuu, jos pahoitamme häntä.
— Olenhan iloinen, äiti rakas, olen iloinen kuin lintu. Hoi! — hän sitten huusi, kääntyen priorin lieteen päin, — hyvää huomenta, kukoistava Paolina.