Molemmat naiset katselivat henkeänsä pidättäen, ja Annedda tunsi itsensä melkein iloiseksi poikansa surusta.
— Hän katuu päihtymystään, — hän ajatteli, — ehkä poikani tekee hyviä päätöksiä. Ollos siunattu Pyhä Fransiskus, pikku San Fransiskukseni!
Sitten hän sanoi nöyrästi Maddalenalle, vetäen häntä pois kirkosta:
— Tule, lähtekäämme, hän voisi huomata meidät ja hävetä.
— Mikä Eliaksen on? — Maddalena kysyi levottomana.
— Hän katuu moitittavaa käytöstään; hän on hyvin jumalinen, tuo poikani.
— Niinkö?
— Joskus hän on raju, mutta hän on nuori mies, joka kuuntelee omantuntonsa ääntä.
— Niinkö?
— Niin, varmasti, hänellä on herkkä omatunto. Hän saattaa joutua kiusaukseen, sillä tiedäthän, että pahahenki aina vaanii meitä. Mutta Elias kykenee sitä vastustamaan ja kuolisi mieluummin kuin tekisi kuolemansynnin. Joskus kiusaus saa hänet valtaansa pienissä seikoissa, niinkuin tänään. Näithän, kuinka hän joi itsensä humalaan ja puhui rumasti. Mutta jäljestäpäin hän katkerasti katuu.